Seksuaalisuuden portaat osa 2

Katso alla olevista linkeistä seksuaalisuuden portaat videot. Ne käynnistyvät otsikon kohdalta.

5. Tuttu, mutta salattu

(8-13v.)
Rakastumisen ja ihastuksen kohde on samanikäinen lähipiiristä. Ihastus on voimakasta. Ihastukseen liittyvistä suurista tunteista ei kerrota kenellekään. Lapsi ja nuori opettelee hallitsemaan tunteitaan ja niihin liittyvä käytöstä. Tähän vaiheeseen voi liittyä myös seksuaali-identiteetin pohdintaa.

6. Tuttu, kaverille kerrottu

(9-14v.)
Ihastuksesta puhutaan kaverille. Ystävän tuki ja hyväksyntä ovat tärkeitä ja antavat luvan unelmoida parisuhteesta. Kaveripiirissä voidaan jakaa tarinoita seurustelusta, vaikka kyse olisikin unelmista.

7. Tykkään sinusta

(10-15v.)
Lapsi tai nuori uskaltaa tunnustaa rakkautensa rakkauden kohteelle. Unelma parisuhteesta vahvistuu. Vastarakkauden saaminen on erityinen plussa, mutta tärkeintä on, että uskaltaa tunnustaa rakkautensa. On hyvä, että nuori voi harjoitella rakkautensa tunnustamista arvostavasti ja kunnioittavasti.

8. Käsi kädessä

(12-16v)
Tällä portaalla on jo löydetty seurustelukumppani. Käsi etsiytyy käteen. Tämä on ensimmäisen rakkauden kosketus, joka sisältää suuren tunteen. Tässä vaiheessa harjoitellaan sietämään läheisyyttä ja etäisyyttä.

9. Suudellen

(14-18v.)
Nuori ottaa ison askelen. Vain nuori voi itse tietää, milloin hän on kypsä seuraavalle portaalle. Tällä portaalla opetellaan suutelemista. Kosketuksessa on jo mukana seksuaalista kiihottumista. Suutelemisen nautinto ja läheisyys ja intiimiys lähtevät omasta halusta ja toiveesta. Nuori opettelee rajaa julkisen ja yksityisen välillä.

10. Mikä tuntuu hyvältä?

(15-20v.)
Tällä portaalla jaetaan seksuaalista nautintoa. Nuoret harjoittelevat viestittämään ja ottamaan vastaan sitä, mikä tuntuu hyvältä ja tunnistamaan rajojaan. Läsnä ovat saman aikaan biologia, tunne ja järki.

11. Rakastella

(16-25v.)
Tällä portaalla ollaan jo niin sinut oman kehon kanssa, että uskalletaan lähteä harjoittelemaan yhdyntää. Kyse on harjoittelusta, rohkaistumisesta ja yhdessä yrittämisestä. On myös pohdittava, miten huolehtia riskeistä. On tärkeää olla varma, että on valmis harjoittelemaan rakastelua ja mukaan kuuluu aina toisen kunnioittaminen.