Keskustelua enkun opiskelusta
Englannin opiskelun pääpaino on suullisessa viestinnässä.
Ensimmäistä vierasta kieltä opiskellaan kuuntelun, toiston ja runsaan suullisen harjoittelun avulla, jolloin parikeskustelut, haastattelut, leikit, laulut, pelit ja lorut ovat hyviä oppimismenetelmiä. Kirjoittaminen toimii opiskelun apuvälineenä, ja sen merkitys korostuu jatkossa.
Wow-kirjasarja vie oppilaat Chrisin mukana lyhyiden ja elämyksellisten kertomusten avulla mielikuvitusmatkalle Jäätelösaarelle. Kappaleiden alkuun on nostettu ydinlauseet, jotka lapsen on hyvä opetella.
CD:n avulla voi kuunnella lukukirjan kappaleita ja niiden sanalistoja kotona. Ääneen lukeminen on myös tärkeää.
Busy Book -tehtäväkirjassa on tehtävien yhteydessä kappaleen sanalista. Kappaleiden keskeiset, aktiivisesti opeteltavat sanat on tummennettu. Ne kannattaa opiskella erittäin hyvin ja muutkin sanat on hyvä tietää. Myös kappaleiden keskeiset lauseet on tärkeää osata.
Cool Ruleseissa on tärkeitä kielioppiasioita ja Remember-kertaus kappaleita voi harjoitella ennen koetta. Myös verkkotehtäviä kannattaa hyödyntää kertailussa ja viisaasta on tehdä niitä ainakin ennen koetta.
Englannista on yleensä aina kotitehtäviä: kappaleen lukemista ääneen, keskeisten lauseiden ja sanojen opiskelua, tehtäväkirjan tehtäviä ja vihkotyöskentelyä. Vihkotyöskentelyn voi korvata tekemällä samat asiat Peda.nettiin, jos on luonut Peda.netin oma tila-profiilin ja kun on suorittanut näppäintaidon peruskurssin (TypingMasterin juniorikurssi).
Extra-kappaleita voit lukea kotona, samoin Learn More-tehtäviä, jos niitä ei koulussa ehditä tehdä.
Tervetuloa uuteen, mielenkiintoiseen ja todennäköisesti läpi elämän kestävään englannin kielen tutustumismatkaan :)