Pihasuunnitelma uudelle koululle.
Millainen olisi unelmien koulunpiha? Roukkoon rakennetaan uusi koulu ja samalla varmasti myllätään piha, mitä ala-asteen oppilailla pitäisi pihalla olla? Ja miksi?
Käydään tutustumassa yhdessä piha-alueeseen, ja piirretään samalla luonnosmainen kartta pihasta. Paikan päällä suunnittelu on hedelmällistä! Myös mittakaavan hahmottaa parhaiten.
Suunnittele 2-3 hengen ryhmissä nopea suunnitelmakartta paperille piirtäen. Vaihtoehtoisena tehtävänä on suunnitella Tyryn koulun pihaan muutoksia, joilla koulun pihaa voisi kehittää enemmän yläkoululaisille sopivaksi.
Suunnitelman jälkeen teette ryhmässä pienoismallin suunnitelmastanne. Pihalla olevat rakennukset voivat olla pelkistettyjä "laatikoita". Kiinnittäkää huomiota pihan toimivuuteen ja eri asioiden sijoitteluun pihalla.