Auringon valo havahdutti minut nousin istumaan ja avasin silmäni varovasti. Katselin hetken ympärilleni, ja kun vihdoin nousin seisomaan, otin yhden askeleen suoraan vesiläpeen. -Ei katto on vuotanut! minä huudahdin raivoissani.- Hiljaa! säikytit minut puoli kuoliaaksi, alakerran naapuri ärähti.- Anteeksi, piipitin hiljaa. Kävelin hakemaan ruukusta lasillisen vettä ja join sen nopeasti. Nappasin kaavun tuolilta. Kiskaisin kaavun ja sandaalit ylleni. Astuin käytävään ja ulos ahtaasta insulosta. Kuljin pitkin kapeita katuja, vasemmalle, eteen ja oikealle. Siinä se oli. Edessäni avautui valtava toriaukio. -Mistä ihmeestä saisin edullista laastia? sanoin miettien. -Täältä, kuului möreä mies ääni. Käännyin taakseni. Siellä seisoi pullea ja parrakas mies. -Mitä olette vailla? mies kysyi kohteliaasti. -Tarvitsisin savea, sanoin hämillani. -Kolme kourallista olisi seitsemän hopearahaa. -Selvä, se sopii minulle, totesin tyytyväisenä. Ostin saven ja yhdeltä toiselta myyjaltä leivän.

Tein työkseni saviruukkuja, joita myin kauppiaalle. Saviruukkupajalla oli paljon väkeä. Työnantajani tuli luokseni ojentaen minulle lapun. -Tuossa, sinulta on tilattu 13 isoa ruukkua, hän sanoi hätääntyneenä. -Oho, monta päivää on aikaa tehdä ruukkuja?Kkysyin yllättyneenä. -Vain kolme. Hän voihki. -Selvä, sanoin. Tullessani töistä kuulin orjan itkevän suuren talon pihalla. Orja hymyili minulle. Katselin orjaa hetken ja päätin sitten auttaa orjan pakoon. Juoksin nopeasti orjan luo ja aloin avata koysiä. -Isäntäni palaa pian joten lähde karkuun vielä, kun voit, orja nyyhki. -Ei autan sinut irti, sanoin päättävaisesti. Pian kuulin askelia takaani. Syöksyin salamannopeasti tynnyrien väliin. Sydämeni hakkasi tuhatta, kun kuulin miehen askeleet aivan selkäni takana. -Raks! Voi ei astuin kepin päälle, ajattelin peloissani. Hu huu, mies huhuili hiljaa ja sulki oven. Avasin orjan köydet ja juosin kadulle. Sitten muistin että minullahan oli se kristittyjen kokous.

Kokouksesta tultuani söin ja kävin nukkumaan, mutta en saanut unta vielä. Muistin vuotavan katon ja yli- huomisen pakollisen uhrihetken. En vain vosi mennä temppeliin jonkun Roomalaisen jumalan takia. Sillä minulla oli vain yksi ja ainoa jumala se oli taivaanisä. Tunsin silmieni sulkeutuvan ja rauhan valtaavan mielen. Säpsähdin hereille. Ulkona leiskui kirkas valo. Juoksin ikkunaan, vähän matkan päässä oleva insulo oli syttynyt tuleen. Rukolin jumalaa säästämääm kaikkien hengen ja kävin unten maille.

-Ääärrh! Alakerran naapuri raivosi. Sen kuullessani nousin vaivalloisesti ja hain vesilasin. Join veden hitaasti.Juotuani puin kaavun ja sandaalit vaivanloisesti ja hitaasti. Menin suoraan töihin. Töissä tein viisi ruukkua ja yhden lautasen. Töiden jälkeen menin kotiin korjaamaan katon savella jota ostin eilen torilta. Kaadoin saven päälle vettä ja aloin lätätä sitä kattoon käsin. Lättäsin savea kunnes savi loppui ja alkoi jo muutenkin kuivua. Päätin antaa saven kuivua, joten lähdin kadulle. Kadulla kuulin vartioiden puhuvan siitä kui ka he olivat napanneet yhden kristityn ja tappaneet hänet. Nielaisin palan kurkustani ja poistuin vähin äänin. Pian tapasin kaksi miestä, jotka puhuivat tulipalosta. -Kaikki selvisivät kuin ihmeen kaupalla, nuorempi kalju mies kertoi. -Niin, äitini ei saanut naarmuakaan. -Oi kiitos jumala, minä rukoilin hiljaa.

-Älä liiku tai sinulle käy huonosti, mies piipitti takanani . En voinut liikkua pelko valtasi kehoni ja kouristeli vatsaani. -Minne matka? Mies kysyi hiljaa. -Akvedukteille, sain kakistettua vaivoin ulos. Mies painoi tikaria kaulaani vasten ja työnsi minua kohti akvedukteja. -Oletko kristitty? mies kysyi. En vastannut lainkaan miehelle. -Selvä itsepähän kerjäsit, hän tokaisi. ja ennen kun ehdin edes ajatella hän työnsi jo päätäni vesialtaaseen. Tunsin kuinka happi alkoi loppua, joten ristin sormeni ja potkaisin miestä jalkaan. Hän nosti minut nauraen ilkikurisesti. -No joko voit taas puhua? mies kysyi. -Ei en ole kristitty, sanoin syyllisyyden tunne rinnassa. Hän päästi minusta irti ja lähti nopeasti. Kaaduin maahan henkeä haukkoen. Hetken kerättyäni voimia lähdin kohti kotia.

Heräsin aamulla varhain ja nousin juomaan vettä, samassa muistin uhrihetken ja pusrkautin vedet lattialle. Vetäisin kaavun ja sandaalit päälle. Juoksin torille ja ostin karitsan. Vastaan tuli mies, joka tonäisi minun käsivarteni ihon lävisti jokin terävä. -Ärääh! karjaisin kivusta. Päässäni alkoi pyöriä tunsin kyyneleiden valuvan. Hetken tuska oli sietämätöntä. Hetken kuluttua näin taas ja lähdin hortoilemaan pois. -Julius julius! Kuului naisen ääni. - Äiti oletko se sinä? kysyin. -En, olen siskosi, nainen sanoi pettyneenä. -Mariso olet aina terve tullut, sanoin. Mariso hymyili ja halasi minua. Mariso vei minut kotiin, puhdisti haavani ja lähti. Lähdin hetken kuluttua uhraamaan karitsaa temppeliin.

Noustessani temppelin portaita tunsin polvieni vapisevan, käsieni terisevän ja hien valuvan ohimoillani. Nuori vartia mulkaisi minua vihaisesti. -Kestääkö vielä kauankin? hän kysyi. -Ei, mumisin hiljaa. Raahasin itseni ylös ja aloitin uhraamisen. Laskin karitsan pöydälle ja otin veitsen käteen. Iskin veitsen karitsan rintaan. Kuulin kuinka karitsa huusi ja kiljui edessäni. -Uhraamisesi näytti surkealta. Et kaivaan ole kristitty? sotilas kysyi. Purin huulta ja juoksin pois. Juoksin suoraan kotiin ja syöksyin peiton alle rukoillen.

Seuraavana päivänä menin tapaamaan Marisoa. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Enkä ikinä hänen perhettään. Kuumuus koski kättäni ja sai sen vuotamaan. Näin yhden naisen piirtävän hiekkaan kalan joten tein itse samanlaisen. Hän huomasi, vilkutti ja lähti pois. Marison luona söimme kunnon aterian ja kuunteli valtavan juttu pursun. -Valitan mutta minun on mentävä, sanoin vaivautuneena. -Nyt jo, Mariso päivitteli. Nyökkäsin ja poistuin. Menin kiireesti jumalanpalvelukseen ja siitä kotiin nukkumaan.

Menin töihin tekemään ruukkuja ja kuppeja. Ne tehtyäni vein ruukut kauppalaivaan. Laiva oli suuri ja kiehtova, joten aioin jäädä hetkeksi katselemaan. Yhtä äkkiä laatikon takaa hyökkäsi tikarilla varustettu mies. Hän loikkasi päälläni iskien tikarin laivankanteen. Käänsin mieheen selän ja löin häntä kasvoihin. Mies heitti minut laitaa päin. Hän alkoi juosta minua kohti tikari ojossa, onneksi tein nopean väistön ja vältin tilanteen. Hetken kuluttua mies löi minua tikarilla rintaan. Kaaduin maahan ja kuulin kuinka Marison askeleet kopisivat kannella. -Ei sinä et saa kuolla! Hän huusi korvaani. -Voi Mariso, mitään ei ole enää tehtävissä, minä vaikeroin. Sitten tunsin sen kauniin hetken. Kuoleman vaalea verho sai minut valtaansa. -Olen marttyyri! vaikeroin. Sitten elämäni loppui. Viimeiset sanat jotka kuulin ovat Marison suusta. -Minä rakastan sinua Julius! hän sanoo.