Tunteiden säätelyn rooli koulussa ja oppimisessa

Tunteiden säätelyn kyvyn on tutkimuksissa todettu edistävän oppimistuloksia (OECD 2007). Myönteiset tunteet edistävät oppimista, sillä ne motivoivat oppimista ja ohjaavat tarkkaavaisuutta. Opettajan toimilla on suuri vaikutus oppimiseen: siihen, millaisen oppimisilmapiirin hän luo ja ettei kukaan tunne oloaan uhatuksi ja liian vaikeiden tehtävien nujertamaksi.

Lapset jotka osaavat säädellä tunteitaan:

-onnistuvat paremmin seuraamaan opettajan ohjeita

-onnistuvat muodostamaan läheisiä ja ristiriidattomia opettaja- ja oppilassuhteita

-pystyvät lievittämään eri opetustyylien aiheuttamaa ahdistusta

-kognitiivisen uudelleenarvioinnin avulla muistavat opittavat asiasisällöt paremmin

-eivät osallistu niin helposti oppimista ja koulunkäyntiä haittaavaan toimintaan kuten koulukiusaamiseen tai päihteiden käyttöön

(Kokkonen, M. 2017.)

Lapset jotka eivät osaa säädellä tunteitaan:

-heillä on huonommat suhteet opettajiin ja toisiin oppilaisiin

- heidän on vaikeampaa pitää yllä tarkkaavaisuutta opettajan ohjeissa ja opetuksen sisällöissä

-joutuvat herkemmin toisten lasten vieroksumiksi

Koululla on kasvatusvastuu, tunne ja vuorovaikutustaitojen opettaminen kuuluu kodin lisäksi koululle.

(Kokkonen, M. 2017.)