Ensimmäinen tunti
1. tunti 75min
Tunnin toteutukseen tarvitset:
tilaa liikkumiseen, musiikkia+ kaiutin, videotykin videoiden katsomiseen, vesivärit+siveltimet+vesiasiat+ valkoista A4 paperia, kyniä, tulostettuna itsearviointipaperit ja kotitehtävämonisteet, paperille kirjoitettuna perustunteet: ilo, suru, pelko, viha, inho
Jos ei ole kaksoistuntia aikaa, voit valita, mitkä tehtävät toteutat yhden tunnin aikana.
Aloitus:
Oppilaille kerrotaan alussa, että tunnin tavoitteena on:
- Ryhmässä osallistuminen ja hyvän ilmapiirin luominen
- Omien ajatusten ja itsensä ilmaisu sekä toisten kuunteleminen
- perustunteiden nimeämistä ja tunnistamista itsessä ja toisissa.
- Tunteiden ilmaisu eri tavoin toimimalla
Tavoitteet (OPS 2014):
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet:
- L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
- L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, tunne- ja vuorovaikutustaidot
- Ympäristöoppi: T10 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia harjoitella ryhmässä toimimista erilaisissa rooleissa ja vuorovaikutustilanteissa, innostaa oppilasta ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan muita sekä tukea oppilaan valmiuksia tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteitaan
- S1 Minä ihmisenä. Tunteiden tunnistamisen, ilmaisun ja säätelyn harjoitteleminen.
- Kuvataide: T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
- Äidinkieli: T3 ohjata oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla
- Musiikki: T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen
Arviointi: Opettaja seuraa oppilaiden osallistumista ryhmän yhteiseen toimintaan ja antaa siitä kannustavaa sanallista palautetta tunnin aikana. Opettaja havainnoi miten oppilas kuuntelee toisten ajatuksia ja kertoo omista ajatuksistaan toisille ja antaa siitä kannustavaa sanallista palautetta. Opettaja dokumentoi oppilaiden kirjallisen kotitehtävän ja itsearvioinnin.
Tervehtimisharjoitus: Koko ryhmä yhdessä. Musiikin soidessa kävelet luokassa ja musiikin pysähtyessä myös sinä pysähdyt, tervehdit vastaantulijaa: katsot silmiin ja kättelet/nyökkäät
—> mennään piiriin, jossa sanotaan oma nimi osoittaen kädellä toista oppilasta, hän sanoo oman nimensä ja osoittaa jotakin muuta
—> mennään eteenpäin niin, että sanotaan toisen nimi ja osoitetaan häntä
—> halutessa voidaan edetä niin, että mennään kahteen piiriin ja jos nimeä miettii liian kauan tai sanoo väärän nimen, pitää mennä toiseen piiriin
Eriyttäminen: ryhmä voidaan jakaa pienempiin porukoihin ja ottaa eri variaatioita sen mukaan miten harjoitus sujuu ja oppilaat innostuvat.
Video ilmapiiristä:
Katsotaan seuraava video: aloita katsominen 1min. kohdalta:
https://koululainen.fi/reilu-luokka/voittajat2017-t1/
Mikä tekee ilmapiiristä tuollaisen? Mitä on tehty, että tavoitteeseen on päästy?
(Lähteenä Ilmapiirikeskusteluun voi käyttää: 6. Luokan Ylllin kirja pisara: fyysinen ja sosiaalinen ympäristö)
Keskustellaan, mikä vaikuttaa tietynlaiseen ilmapiiriin ja miten siihen voi vaikuttaa,
Eriyttäminen: oppilaat voidaan jakaa pieniin ryhmiin ja kirjoittaa ajatuksia ylös. Halutessaan oppilas voi miettiä myös yksin ja kirjoittaa asioita ylös.
Videot tunteista:
Reima Räiske: Ärsyttävät kaverit
https://areena.yle.fi/1-4406407
Pesäpuu tykkää, ei tykkää- video
Keskustelua vidoista:
Mitä tunteita videoissa näkyy?
Kirjoitetaan tunteita ylös
Eriyttäminen: oppilaat voidaan jakaa pieniin ryhmiin ja kirjoittaa ajatuksia ylös. Halutessaan oppilas voi miettiä myös yksin ja kirjoittaa asioita ylös.
Lopuksi keskustellaan siitä, mitkä ovat perustunteet (iloinen, surullinen, inho, pelko, viha)
Toiminnallinen tehtävä:
Tehdään luokasta tila, jossa voi liikkua vapaasti ja musiikki soi taustalla. Oppilaat ilmaisevat kehon liikkeitä ja ilmeitä liittyen perustunteisiin.
- Miten iloinen ihminen liikkuu?
- Jos ihminen on surullinen, miltä hänen kehonsa näyttää (esim. ryhti huononee ja hartiat valuvat alas).
- Miten vihainen liikkuu/näyttää
- Miten pelokas liikkuu/näyttää
- Miltä ihmisen keho näyttää kun hän kokee jotain inhottavaa esim. koirankakkaa kengänpohjassa
Eriyttäminen: jako viiteen ja jokaiselle numerolle yksi tunne. Kaikki ryhmät liikkuvat samaan aikaan oman tunteensa mukaan, sen jälkeen jokainen tunneryhmä sopii jonkun yhteisen tavan liikkua ja jokainen ryhmä liikkuu vuorollaan.
Tunnemaalaus:
Maalataan vesiväreillä värejä eri papereille: Mitä värejä näet, kun ajattelet tätä perustunnetta? (ilo, suru, viha, pelko, inho)
Kootaan väreistä tunnekollaasi seinälle. Jokainen oppilas käy laittamassa oman maalauksen tunteen otsikon alle esim. Iloinen maalaus--> iloinen otsikon alle jne.
Loppurentoutuminen:
Oppilaat ottavat itselle mieluisan asennon ja sulkevat silmänsä. Taustalla musiikki Yrima: Kiss the rain. Oppilaat rentouttavat kehon ja keskittyvät hengitykseen. Jokainen miettii itselleen mieluisan paikan tai asian, joka tuottaa hyvää oloa. Samalla jokainen tekee jonkin keholliseen ankkurin esim. Painaa käden peukalon ja etusormen yhteen. Myöhemmin oppilaat voivat palata tähän hyvää oloa tuottavaan ankkuriin, kun kokevat sen tarpeelliseksi.
Kotitehtävänä Kirjoitus- ja pohdintatehtävä: Minä olen minä!
Jokainen luokassa saa kotitehtäväksi Synkeän Louhoksen kivikko-tehtävän, millainen on ihmisenä. Erityisen tärkeää on löytää jokaiselle tunnekokemukselle selitys. Miksi olen iloinen, tai mikä minut saa vihaiseksi?
Oppilaat jatkavat lauseita tehtävään:
Tulen iloiseksi, kun….
Olen surullinen, koska…
Inhoan…
Joskus minua pelottaa, kun…
Vihastun, jos...
Tehtäväpaperin voi tulostaa alla olevasta Synkeän Louhoksen materiaalilinkistä:
https://www.lastenkulttuuri.fi/wp-content/uploads/2016/02/kivikko1.pdf
Eriyttäminen: voi ottaa kuvia asioista, joista tulee iloiseksi, surulliseksi tai voi haastatella jotain perheenjäsentä ensin ja sitten vastata itseTunnin päätteeksi oppilaat tekevät itsearvioinnin
itsearviointi: Ensimmäisen tunnin itsearviointi.pdf
- Lisävinkkejä opettajalle:
- tunnealias eli oppilaat esittävät tunnetta toimintana tai stillkuvana yksin tai ryhmässä
- Viitottu rakkaus https://viitotturakkaus.fi/, pelilautoja, susitarina ja tunnekortit)
- Pesäpuu: https://youtu.be/GeyDiHKPdLY
- Kirjoitus- ja toiminnalliseen tehtävään käytetty soveltaen: http://www.koulukino.fi/inside-out-mielen-sopukoissa/tehtavia-3-6-luokille