Peda.net
Kirjaudu
Rekisteröidy
Satu Raatikainen
Peda.net
>
Käyttäjät
>
Satu Raatikainen
>
Keiteleen esiopetus
>
Esiopetuksen arvot ovat yhtenäiset Nilakan kuntien opetussuunnitelmassa kuvatun arvopohjan kanssa (kts. linkki). Lapsen osallisuus toteutuu Keiteleen esiopetuksessa esimerkiksi ilmiöpohjaisen oppimisen kautta, jolloin lapset pääsevät vaikuttamaan oppisisältöihin kiinnostuessaan jostakin ilmiöstä, jota alamme yhdessä tutkia. Tutkimusaiheita voimme saada myös lasten leikeistä ja omakohtaisista kokemuksista. Luonnossa liikkuessamme aikuisella on mahdollisuus kuunnella lasta ja ihmetellä yhdessä kiinnostavia asioita. Oppimisen ilo syntyy yhdessä havainnoimalla ja tietoa etsimällä sekä toiminnallisen oppimisen kautta. Lasten välisiä ristiriitoja selvittelemme käyttämällä vastuun portaat-ohjelmaa (kts. linkki). Mikäli lapsen käytöksessä tai kasvussa ja kehityksessä ilmenee haasteita, opimme uusia toimintamalleja yhteistyössä huoltajan kanssa esimerkiksi muksuopin avulla (kts.linkki). Tehtäviä teemme monipuolisesti erilaisissa ryhmissä ja kannustamme lapsia vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Huoltajiin pidämme yhteyttä wilman kautta, puhelimitse, keskustellen lasta tuotaessa ja haettaessa sekä erityisesti syyslukukaudella toteutuvissa Lapu-keskusteluissa (kts.linkki) sekä vanhempainillassa. Viikon ohjelmasta tiedotamme viikkotiedotteella. Huoltajia rohkaisemme ilmaisemaan omia toiveitaan, antamaan palautetta ja arvioimaan esiopetusta avoimesti.
>
Katselutila
Katselutila
Sulje
Satu Raatikainen
Sivut
Esikoululaiset2015-16
Esikoulussa tapahtuu: syyslukukausi 2016
Keiteleen esiopetus
Esiopetus18-19
1.luokka 2019-20
1. luokan tehtävät
Eskarit22-23
Lukuvuosi 2024-25, 2. luokka
Lukuvuosi 2025-2026 3. luokka