Yhteiskuntaoppi

Yhteiskuntaoppi oppiaineena


Oppiaineen tehtävä
Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan. Oppiaineen tehtävänä on antaa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista tiedollinen perusta sekä rohkaista oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi.

Yhteiskuntaopin opetuksessa oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään. Keskeistä on oppia hankkimaan ja arvioimaan kriittisesti erityyppisten toimijoiden tuottamaa tietoa sekä soveltamaan sitä kohtaamissaan tilanteissa. Oppilaita kannustetaan osallistumaan sekä toimimaan aktiivisesti ja rakentavasti erilaisissa tilanteissa ja yhteisöissä. Heitä ohjataan ymmärtämään, että yhteiskunnallinen päätöksenteko perustuu valintoihin, joita tehdään vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä pyrkimyksenä löytää yhteisymmärrys.

Vuosiluokilla 4-6 yhteiskuntaopin opetuksen painopisteenä on perehtyminen yhteisölliseen elämään ja rakentavaan vuorovaikutukseen. Oppilaita rohkaistaan kuuntelemaan muita, ilmaisemaan mielipiteitään ja perustelemaan näkemyksiään sekä löytämään omat vahvuutensa. Oppilaat harjoittelevat päätöksentekoa ja vaikuttamisessa tarvittavia taitoja kouluyhteisössä sekä muiden lähiyhteisön toimijoiden kanssa. Opetus vahvistaa oppilaiden kiinnostusta työtä, työelämää ja yrittäjyyttä sekä eri ammatteja kohtaan. Oppilaat tutustuvat oman taloudenhoidon ja vastuullisen kuluttamisen perusasioihin.

Yhteiskuntaopin koe (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Alla on demokratiaan liittyviä väittämiä. Korjaa väärät väittämät alle.

a) Demokratiassa rikkaat päättävät asioista



b) Demokraattisessa päätöksenteossa jokaisen on tärkeää osata perustella oma mielipiteensä.



c) Demokratiassa ei tarvita vaaleja




d) Jokaisella 18-vuotiaalla on eduskuntavaaleissa yksi ääni



Korjaa väärät väittämät. Vastaa kokonaisilla virkkeillä.





2. Täydennä virkkeisiin oikeat puuttuvat asiat. Kiinnitä huomiota oikeaan kirjoitusasuun.
kunnanvaltuusto, eduskunta, hallitus, presidentti

Edustaa Suomea ulkomailla
Päättää kunnan asioista
Säätää lait
On pääministerin johtama
Koostuu 200 jäsenestä
Johtaa Suomea

3.
a) Kirjoita kokonaisilla virkkeillä kolme esimerkkiä palveluista, jotka kunta järjestää asukkailleen.
b) Mistä kunta saa rahaa palveluiden järjestämiseen?

4. Selitä, mitä seuraavat sanat tarkoittavat
a) nuorisovaltuusto

b) kansanedustaja

c) puolue

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen