Muistoja 3. luokalta

Nyt nappaa!

Luokkamme osallistui Kalatalouden Keskusliiton järjestämään koulukisaan. Kisassa piti bongata mahdollisimman monta eri kalalajia lasten itsensä kalastamina14.-20.5.2018 välisenä aikana. 15 lajilla ylsimme ensimmäisiksi ja saimme koko luokalle kalastusvälineet. 
Kalatalouden Keskusliiton tiedottaja Tapio Gustafsson vieraili viimeisellä kouluviikolla jakamassa virvelit ja vieheet innokkaille kesäkalastajille. Nyt vain toivotaan koko loman ajaksi kireitä siimoja.







Kaupunginteatterilla vapun aattona

Teatterikuraattori Jimmy Asikainen esitteli meille teatteria rakennuksena ja työpaikkana.

Teatterilla on sokkeloisia käytäviä ja kapeita portaita.
Esityksissä tarvitaan paljon erilaista ammatillista osaamista...




... ja tarpeellisia tavaroita.

Osaamme katsoa teatteria tästä lähtien varmasti ihan uusin silmin.



Kirjavinkkausta

Kirjastossa meille esiteltiin kolmosille sopivia kirjoja ja kirjasarjoja. Mukaan lähti sekä vinkattua että itse löydettyä lukemista.


Retkellä Otavan entisellä koulutilalla perjantaina 23.3.

Kävimme katsomassa, mistä alkaa villan matka villasukiksi ja muiksi villatuotteiksi.


Kävimme myös navetassa silittelemässä lehmiä ja vasikoita.
Koululle tultuamme muut havaitsivat aistinvaraisesti, että olimme olleet jossain ruutukaava-alueen ulkopuolella. :)


Piristystä pianolla

Musiikin maailmassa pysytellään edelleen.
Matematiikan tunnin alussa saimme kuulla Kissanpolkan sekä toisen reippaan kappaleen.



Liikuntapäivän riemua laskiaistiistaina

Liikuntapäivä aloitettiin saliakrobatialla...
...ja vauhtia riitti.

Aulassa pidettiin sisäcurling-kisoja...

... ja loppupäivä liukasteltiin luisteluleikkien ja vapaan luistelun parissa Hänskissä.


Pop up -hammastarkastus

Hammastarkastukset sujuivat kätevästi koulupäivän aikana. Matka luokasta "hammashoitolaan" oli n. 10 metriä, joten ajankäyttö oli todella tehokasta. 

On Suomi meidän maamme

Teimme ryhmätyötä Suomesta. Ryhmät saivat valita luokasta itselleen sopivan paikan työn toteuttamiseen. Homma sujui viihtyisästi, enimmäkseen lattiapinta-alaa hyväksi käyttäen.

3B-luokalla tapahtuu

Tarkkaa havainnointia ympäristöopin luokassa

Tutustuimme mikroskooppien avulla lähemmin selkärangattomiin eläimiin sekä kasvien osiin. Esimerkiksi hämähäkin jalka aiheutti sekä inhoa että ihastusta.
Ihmettelimme myös puusta saatavien erilaisten paperilaatujen rakenteita.

Tapahtumia marras- ja joulukuussa

uinnit:
ke 15.11.
ke 22.11.

pe 1.12. itsenäisyysjuhlapäivä
- koulua klo 9.00-13.15

ke 6.12. itsenäisyyspäivä -vapaapäivä

to 21.12. pikkujoulupäivä, koulua klo 9.00-12.00
- kauneimmat joululaulut tuomiokirkossa klo 11-12

joululoma 22.12.2017-1.1.2018

Tapahtumia lokakuussa

vko 40 heijastinviikko
Heijastimet heilumaan vaatteisiin ja reppuun!

vko 41 koko koulun monialainen viikko, ei tavallisia oppitunteja

koulupäivät:
ma 9.10. klo 9.00-13.15
ti 10.10 klo 9.00-13.15
ke 11.10. klo 9.00-13.15
to 12.10 klo 8.15-13.15
pe 13.10. klo 8.15-13.15

vko 43 syysloma