Joo eli minä luin R.L stinen kauhumaa-Kirjan. Kirja oli ihan hyvä ja puoleensavetävä
Kirjassa Brit ja molly koittavat tuhota ilkeän nuken mutta tekevät kammottavan virheen. He saavat kutsun kauhumaa-Huvipuistoon jossa kaikki menee aluksi hyvin mutta sitten katoaa henkilöitä ja menneisyydestä tupsahtaa takaisin Pahin painajainen. Kirjassa on kammottavia ja jännittäviä kohtia. Kirja vetää puoleensa. Valitsin kirjan nimenomaan siksi että odotin pelottavia ja jännittäviä ja niitähän kirjasta todellakin löytyy. Kirjalle löytyy jatkoa joten jos jäi kiinnostamaan nii kannattaa sitten lukea. Sarjaan kuuluu muuten todella monta kirjaa. Kirjassa on sopivasti sivuja. Ei liian vähää eikä liian paljoa joten myös sellaiset joilla lukeminen on vähän vaikeaa voivat hyvin lukea kirjan.
Kirjasarjan pohjalta on tehty myös televisiosarja joka löytyy nykyään netistä. Itse en ole katsonut sitä mutta olisi varmaan ihan kiinnostavaa.
Suosittelen kirjaa 9-13 Vuotiaille sillä tämä on hieman jännittävä ja pelottava.
PÄTKÄ KIRJASTA
Painoin takana olevaa nappulaa, Ja ruudulle ilmaantui heti kuva. Kohotin kameran silmieni eteen, Ja me kumpikin tuijotimme ruutua. "E-Ei voi olla todellista... Sopersin. Ei vaan voi. Valokuva oli hieman sumea. Erotin kuitenkin hahmon selvästi. Siinä oli virnuileva otus seisomassa tässä hotellihuoneessa. SE OLI............. JATKUU KIRJASSA....... :)