Tuntimuistiinpanot
2.2.2018
Tarkistimme aluksi, että kaikki olivat tehnyt tehtävänsä. Pian aloimme tehdä tuntitehtäviämme. Me molemmat teimme samaa tehtävää, mutta teimme kuitenkin omat.
9.2.2018
Aluksi esittelimme toisillemme kotona tekemämme tehtävät. Sen jälkeen rupesimme pohtimaan itsellemme tuntitehtäviä.
2.3.2018
Tällä kertaa Janne ei ollut paikalla joten Atte ja Aku saivat selviytyä hommista kahdestaan. Jälleen näytimme toisillemme että olimme tehneet tehtävämme ja sitten jälleen aloimme tekemään tuntitehtäviä.
9.3.2018
Tänää Janne ei ollut taaskaan paikalla joten Aten kanssa kävimme ensin tehtävät läpi. Sen jälkeen aloimme tekemään tuntitehtävä ja sitten Sanna tarkisti sivumme. Kun Sanna oli katsonut sivumme aloimme valmistelemaan kirja vinkkkausta.