Susi on suurikokoisin nykyisin elävä koiraeläinlaji. Urokset ovat tyypillisesti kookkaampia kuin naaraat. Suomessa naarassuden keskipaino on 32 kg ja uroksen 40 kg (yleensä 30–70 kg). Suurimmat Suomessa kaadetut sudet ovat painaneet hieman yli 65 kg. Suden ruumiin pituus on yleensä 100–150 cm. Hännän pituus ilman kärkikarvoja on 35–50 cm ja kärkikarvojen kanssa 10–12 cm enemmän. Korvien pituus on 10,5–12 cm. Hartia- eli säkäkorkeus on 66–81 cm. Kuono on pitkä. Väri vaihtelee harmaasta ruskean- ja kellanharmaaseen, mutta voi olla myös valkoinen, punertava, ruskea tai musta. Valkoiset sudet ovat paljon yleisempiä alueilla, joilla maa on lumen peittämä. Susi muistuttaa eniten saksanpaimenkoiraa, alaskanmalamuuttia ja siperianhuskyä mutta sillä on pidemmät jalat, pienemmät korvat, luisu otsa ja vinot silmät. Maailmanlaajuisesti sudet ovat yleensä hieman suurempia kuin Suomessa esiintyvät. Keskimääräinen hartiakorkeus koko maailmassa on 60–95 cm ja paino 32–60 kg.Suurimmat sudet elävät Kanadassa ja Alaskassa, ja siellä on tavattu muutamia yli 77 kg:n painoisia yksilöitä. Suurin tavattu susi on Alaskassa 1939 tapettu 80 kg painanut harmaasusi.susien ruokavalio riippuu pitkälti asuinalueesta. Ne syövät lähes mitä hyvänsä kasvinsyöjiä, pieniä eläimiä, kuten jäniksiä ja hiiriä, ja isompia eläimiä, kuten poroja, peuroja ja hirviä. Usein sudet kohdistavat hyökkäyksensä saaliseläimen kylkiin tai takapäähän ja pyrkivät heikentämään saaliseläintä puremilla. Useimmilla suden suurilla saaliseläimillä on sarvet, minkä vuoksi sudet pyrkivät välttämään saaliin päänalueen puremista etteivät vahingoittuisi itse. Kun saaliseläin on heikentynyt, se tapetaan puremalla kaulaan tai pään alueelle. Saaliseläin kuolee yleensä suureen verenvuotoon, shokkiin tai molempiin. Mikäli saaliseläin on pieni, kaulapurema saattaa katkaista myös selkärangan, mikä aiheuttaa nopean kuoleman. Susilauma metsästää hyvin koordinoidusti ja sudet voivat jahdata saaliseläimiä pitkiäkin matkoja väsymättä. Metsästäessä sudet sopeutuvat tilanteisiin ja ne pyrkivät saamaan helpoimman mahdollisen saaliin, joka voi olla esimerkiksi peuralauman heikoin yksilö tai metsästyksessä käytetty koira. Susi pyrkii aktiivisesti tappamaan reviirillään eläviä pienempiä petoeläimiä, kuten kettuja ja supikoiria, vähentääkseen näin kilpailua ravinnosta. Susi saattaa odottaa kettua sen pesäkolon suulla tai polun varrella, eikä paikalle sattuvalla pienpedolla ole juuri mahdollisuuksia päästä sudelta karkuun. Esimerkiksi Keski-Suomessa on havaittu uusien susireviirien muodostumisen johtaneen kettujen ja supikoirien vähenemiseen ja sen seurauksena metsäkanalintujen runsastumiseen. Tällainen käyttäytyminen toisaalta altistaa sudet pienpedoista tarttuville sairauksille, varsinkin kapilleSusi karttaa tavallisesti ihmistä ja käy hyvin harvoin ihmisen kimppuun. Viimeksi ihmisiä Suomessa mahdollisesti surmannut susi liikkui Turun seuduilla 1880-luvun alussa, ja sitä on jälkikäteen epäilty villiintyneeksi koiraksi tai koirasudeksi. Tohtori John Linnellin raportin (2002) mukaan susi on todistettavasti surmannut viimeisen 50 vuoden aikana Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 17 ihmistä. Suurin osa tapauksista on johtunut rabieksesta eli vesikauhusta: rabieksen vähentyessä ovat susihyökkäyksetkin vähentyneet selvästi. Linnellin mukaan vertailu muiden petojen vastaaviin lukuihin osoittaa, että susi kuuluu vaarattomimpiin eläimiin kokoluokassaan. Nykyajan vakavimmat dokumentoidut susihyökkäykset tapahtuivat Intiassa, Uttar Pradeshissa vuosina 1996–1997. Niissä kuoli tai vammautui 74 ihmistä, enimmäkseen alle 10-vuotiaita lapsia. Niitä on selitetty muun muassa susien tottumisella ihmisiin. Susipelko on Suomessa vanhaa perua. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1652 Iisalmen pitäjästä kotoisin olleen Lauri Kapaisen teloitettavaksi ja poltettavaksi susien noitumisen vuoksi. Tuomion mukaan Kapainen oli tunnustanut "noituneensa" ne sudet, jotka edellisenä talvena raatelivat ja söivät Jääsken pitäjässä 18 lasta. Samankaltaisia lasten sarjatappoja on Suomen kirkonkirjojen haudattujen luetteloihin merkitty yhteensä kuusi. Niistä ajoittuivat 1700-luvulle Ristiinan ja Ilomantsin lastensurmat. Eniten susien tappotekoja tunnetaan 1800-luvulta, jolloin kirjattiin Kaukolan, Kivennavan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lastensurmat. Yhteensä susien tappamiksi tiedetään merkityn 110 suomalaista lasta. Viimeinen mainittu suomalainen susiuhri oli 7.11.1881 kuollut viisivuotias Kalle Oskari Grönroos Vahdosta. Lähdekriittisesti todistettuja suden surmia ei ole yhtään. Kuolinsyyt merkitsi ylös paikallisen seurakunnan pappi – vanhempien antaman selityksen mukaan. Erityisesti sairaat tai vammaiset lapset vietiin metsään, mistä "susi" heidät vei. Kun kuolinsyitä alettiin tutkia, suden tekemiä surmia ei havaittu yhtäkään, mikä antaa aiheen epäillä, onko niitä koskaan ollutkaan. Esimerkiksi Tampereella sanotaan tapahtuneen yhdeksän suden hyökkäystä vuonna 1877, jolloin Turkin sota nosti turkisten hintaa. Susien väitetään myös hoitaneen hylättyjä ihmislapsia. Näistä ns. susilapsista kerrottujen tarinoiden totuudellisuus on kuitenkin kyseenalainen. 1800-luvulla susista maksettiin ns. tapporahaa. Parhaan hinnan sai aikuisten yksilöiden nahoista.