Poro on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolivilli kotieläin, jota laidunnetaan tuntureilla ja Metsälapin alueella. Poron kantamuoto on peura (Rangifer tarandus), erityisesti tunturipeura (R. tarandus tarandus), ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla. Suomessa poronpitoa säätelee poronhoitolaki, ja poronhoitoa tuetaan Maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino. Eläimet kerätään syksyllä poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojen merkintää varten, jolloin niiden korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli saPoro on sarvellinen hirvieläin, jolla on lämpöä hyvin eristävä turkki. Turkkinsa ansiosta poro kestääkin pohjoisen kylmät talvet. Poron turkissa on peitinkarvat, joissa on eristeenä ilmalokeroita. Peitinkarvoja on neliösenttimetrillä yli 1 700 kappaletta.[3]Urosporon paino voi olla 90–180 kg ja lapakorkeus jopa 127 cm; naarasporo on jonkin verran pienempi, 60–100 kg.[3] Vastasyntynyt vasa painaa 4–6 kg.[3] Poron pituus on hännästä turvan kärkeen 150–210 cm.[3] Poron elinikä voi olla 18–20 vuotta.[3] Molemmilla sukupuolilla on sarvet, jotka vaihtuvat vuosittain.[4] Poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Se saattaa kasvaa pituutta vuorokaudessa 2 senttimetriä ja painoakin samassa ajassa puoli kiloa.[3] Poron turkki on väriltään yleensä harmaan, vaaleanruskean ja valkoisen kirjava, mutta väritys vaihtelee eri yksilöiden kesken.oro kuuluu märehtijöihin ja sillä on neljä mahaa. Kesällä porot syövät enimmäkseen koivun lehtiä, jäkälää, heinää ja ruohoa, mutta metsissä ne voivat käyttää myös monipuolisempaa ravintoa, kuten suomaiden raatetta ja luonnonniittyjen kasveja. Syksyllä porot keräävät vararavintoa talvea varten syömällä sieniä, jäkälän ja heinien lisäksi. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähemmän, porot etsivät ensisijaisesti jäkälää. Poro pystyykin haistamaan jäkälän metrin paksuisen hangen läpi.[3] Myös heinäkasvit ja varvut kelpaavat porojen ravinnoksi, jos jäkälää ei ole tarpeeksi saatavilla. Poron ruuansulatus yksinkertaistuu talvella ja pötsin merkitys on erittäin vähäinen. Poro muistuttaa talvisin yksimahaista eläintä ja talvi merkitsee porolle laihtumista ja jopa vain hengissäselviämistä. Nykyisin yleistynyt lisäruokinta on muuttanut tilannetta merkittävästi.