Kimppakivaa
Kurssin tarina: jatka tarinaa, kun ehdit!
"Iljettävää", huusi Mauno. Minä loukkaannuin. Niin se aina meni. Mauno ei ymmärtänyt että vaikka kuinka yritin. En saanut kalakeitosta hänen mieleistään. Joka kerta sama valitus! Liian vähän suolaa, liikaa suolaa, enemmän tilliä, vähemmän pippuria! Naurettavaa.Eihän ison miehen pitäisi tuollaisesta kimpaantua. Hänen pitäisi olla tyytyväinen siihen, että joku edes tekee hänelle kalakeittoa.
Kerran oli käynyt niin pahasti, että koko ruoka oli päätynyt seinille ja lattialle. Missä vaiheessa meidän elämästämme oli tullut tälläista? Aluksi avioliitto oli sujunut hyvin, mutta jossain välissä kaikki alkoi mennä päin puskaa. Ei sillä, että minä olisin yhtään sen parempi. Minulla ei ollut pienintä aikomustakaan kertoa Maunolle Riitasta. Ei hänen tarvinnutkaan tietää. Se olisi pilannut sivusuhteen idean.
Oikeastaan minulla ei ollut aavistustakaan, mikä oli motiivini jatkaa tässä liitossa. Ehkä se oli se neljänkympin kriisi, kun jokaisen naisen on muka oltava avioliitossa. Voisinhan minä tietysti mennä uuteen liittoon Riitan kanssa. Sehän on nykyään laillistakin. Pelkkää pilvilinnojen rakenteluahan tämä on.Tiedän, ettei Riitta olisi valmis jättämään miestään. Hän ei haluaisi minua lastensa äitipuoleksi.

Parin kanssa
Kirjoita parin kanssa vapaata tekstiä niin, että
- kirjoittaja vaihtuu joka sanan jälkeen
- kirjoittaja vaihtuu virkkeen jälkeen
- kirjoitatja vaihtuu kappaeen jälkeen