"Ihminen elää koko elämänsä labyrinttiin juuttuneena, ajattelee pääsevänsä sieltä vielä jonkain päivänä pois, saa virtaa siitä, että kuvittelee tulevaisuutta, mutta ei ikinä tee mitään. Hän käyttää tulevaisuutta vain pakotienä nykyisyydestä", kertoo Alaska. 

Kyseinen virke oli mieleenpainuvin kohta koko kirjassa. En osaa oikein vastata siihen, että miksi juuri se. Ehkä sen takia, että siinä saattoi jokseenkin olla jotain järkeä. Aina sitä haaveillaan ja toivotaan, mutta tehdäänkö loppupeleissä sen eteen mitään? Niin, en tiedä. 

Virkeellä on myös jonkinlainen yhteys Alaskaan. Kirjan myötä ilmenee, että hänen lempi kirjailijansa viimeiset sanat olivat "Kunpa minä pääsisin tästä labyrintista!". Sitä Alaska on itsekin miettinyt ja raapustanut isosilmukkaisella käsialallaan kirjan kulmaan "Suoraan ja nopeasti." Tämän merkitystä pohditaan kirjassa, mutta sen merkitystä ei kuitenkaan koskaan saatu kokonaan selville.