Miksi kannattaa lukea Jari Järvelän teos Tyttö ja pommi?

”Olisin halunnut nukahtaa. Sen sijaan kuuntelin kattopellin narinaa, mietin miksi Paroni oli pettänyt mut.”

Tyttö ja pommi on kotkalaisen Jari Järvelän esikoisdekkari, joka julkaistiin vuonna 2014. Teoksen kustantaja on ScandBook Falun. Teoksessa on 261 sivua. Teoksessa seurataan graffitin tekijä tytön Metron sekä vartiointipalvelussa töissä olevan Jeren jännitystä täynnä olevaa elämää. Tarinassa liikutaan Kotkan alueella esimerkiksi Mussalossa ja Kotkansaarella.

Päähenkilöinä ovat Jere sekä Metro joiden näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Jere on perheläheinen henkilö, jolla on vaimo, yksi poikalapsi sekä toinen lapsi tuloillaan. Jerellä on toinenkin puoli olemassa, joka pystyy tekemään arvaamattomia asioita, joita ei uskoisi hänen tekevän. Metro on juuri lukiosta valmistunut 19-vuotias tyttö, joka maalaa öisin graffiteja poikaystävänsä Rustin kanssa. Metro on hyvin salaperäinen tyttö eikä hän kerro esimerkiksi oikeaa nimeään kavereillensa. Sivuhenkilöitä ovat Rust, joka on Metron poikaystävä. Hän on hyvin rohkea, joka ei haaveile turhia. Paroni on nuori kiinteistönvälittäjä, joka haluaa edistää yhteiskunnan asioita. Hän auttoi Metroa toipumaan Rustin kamalasta onnettomuudesta. Koskelo ja Jack ovat Metron ystäviä, mutta kun Metro tarvitsi apua he eivät auttaneet häntä. Raittila ja Hiililuoma ovat myös vartiointipalvelussa töissä. Raittila ja Hiililuoma eivät välitä muista kuin itsestään.

Kirjan aiheena on graffitit, sillä se on vahvasti esillä kirjassa. Teemoina taas rakkaus, ystävyys sekä petos. Teemat tuovat esille, että rakkaus on katoavaista, ystävyydessä pitää miettiä onko toinen tosi ystävä vai onko hän edes ystävä. Metron kostonhalu saa aikaan kostonkierteen, josta kukaan kirjan henkilöistä ei pysy erossa.

Lukukokemus oli hyvin mielenkiintoinen. Se herätti kysymyksiä ja monenlaisia tunteita. Itselleni kirjassa on hieman liikaa väkivaltaa sekä joitain kohtia on jätetty liian avonaisiksi. Itseäni alkoi välillä häiritsemään kuinka välinpitämättömiksi jotkin hahmot on tehty. En pitänyt lopusta, koska se tuntui tosi hätäisesti tehdyltä ja on mielestäni todella väkivaltainen.

Pidän teoksessa siitä kun se antaa mahdollisuuksia samaistua henkilöihin. Itse samaistuin Metroon, sillä kaikkien hänen tekojensa takana huokuu rakkaus Rustia kohtaan, jonka hän menettää. Pidän itse kirjassa siitä, ettei henkilöistä ole kerrottu liikaa jolloin voi käyttää mielikuvitustaan. Jeren poika tuo kirjaan kivan pienen valon pilkahduksen viattomuudellaan keskelle kostoa ja väkivaltaa. Itselleen tuttu ympäristö oli kiva lisä kirjaan.

En usko, että lukisin samanlaista kirjaa enää uudelleen, mutta se oli mielenkiintoinen lukukokemus, joka herätti ajatuksia.