Mukavaa syksyä ja elokuuta 2016 !!

Tervetuloa luokkamme 6 b:n Pedanet-sivustolle.


Pitkästä aikaa olen täällä sivuilla ja pedanet -koulutuksessa.

Olemme noudattaneet muun opiskelun ohessa Kouvolan kaupungin viestintästrategiaa alakoululle.

Lisäksi robotiikkaa luokkamme oppilaat ovat harrastaneet jo kolmisen vuotta, kuten myöskin 

Mehän olemme tutustuneet jo omiin kännyköihin ja koulun tabletteihin. Jatkossa me hyödynnämme sekä koulun laitteistoa, että myös oppilaan omaa välineistöä.

Tulevan uuden 2016 OPSIN mukaan oppilaalle olisi hyvä opettaa tietoteknisiä taitoja ja hänen pitäisi olla luova ja tuottava oppilas viimeistään peruskoulun päättyessä.

Minä olen itse käyttänyt tietotekniikkaa koko ikäni ja olen omaksunut paljon sekä tietoja ja taitoja. Tietotekniikan yhdistämisessä opetukseen olen kuitenkin vasta alkutaipaleella.

Eli katsotaan mitä muuta keretään. Pääpaino koulunkäynnissä on toki edelleen koululaisen perusasioitten opettelussa. Sinäkin voit leikin varjolla vaikka kilpailla oppilaasi kanssa kertotaululla tai englannin alkeilla.

Terv. O-P Hakkarainen ope ja pappa , elon ( teknologianko ) opettelija
olli-pekka.hakkarainen@edukouvola.fi
https://wilma.edukouvola.fi/

Myös kehittämisehdotukset ovat tarpeen. Niitä voit laittaa tulemaan esim. mailiini olli-pekka.hakkarainen@edukouvola.fi

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin