Kuvis 9
kuvis lopputyö
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Kuvis lopputyö kirjoitelma
Työn tekeminen alkoi yksinkertaisesti siten että valittiin hahmo josta haluttiin alkaa tekemään työtä. Itse valitsin pienen lohikäärmeen ja luonnostelin sen kuvan paperille. Seuraava vaihe oli se että paperille tehtiin kaavat kaikista osista joista lohikäärme muodostuu (kädet, jalat, keskivartalo, häntä yms.) Kun kaavat oli piirretty, ne leikattiin irti ja piirrettiin uudelleen paksummalle pahville. Minun työssäni lohikäärmeellä on selässä ja hännässä pieniä piikkejä, ne tein pahville ja leikkasin irti jonka jälkeen teipillä kiinnitin ne osiin mihin ne kuuluivat.
Kun kaikki kaavat olivat valmiina, otin sanomalehteä josta puristin pieniä palloja jotka kiinnitin kaikkiin kaavoihin päällekkäin antamaan muotoa lohikäärmeelle. Kun tämä osio oli valmis, aloin kasaamaan työtä, eli kiinnitin keskivartaloon kädet, hännän, ja jalat teipin ja kuumaliiman avulla.
Kun työ oli kasattu valmiiksi, aloin repimään sanomalehdistä ohuita suikaleita ja teimme liisteriä valmiiksi. Sen jälkeen aloin kiinnittämään suikaleita liisterin avulla työhön että siitä tulisi paljon kestävämpi ja sileämmän muotoinen maalaamista varten. Kun ensimmäinen kerros oli tehty, se jäi kuivumaan ja seuraavalla viikolla tein vielä toisen kerroksen samalla tyylillä että kestävyyttä tulisi lisää.
Kun sanomalehtikerrokset oli tehty, maalasin työn valkoisella pohjamaalilla ettei sanomalehdet paista sieltä läpi kun aletaan maalaamaan "oikeilla väreillä"
Pohjamaalin jälkeen aloin maalaamaan työtä ensin vihreällä, ja sen jälkeen hahmottelin silmät ja muut kuviot jotka maalasin paikoilleen ja työ oli valmis