Tarinat
Kallen päivä
Olipa kerran maaginen kilpikonna, joka osasi lentää. Sen nimi oli Kalle. Kalle asui kaupungissa nimeltä Kilpelä. Eräänä aamuna, kun Kalle oli lentämässä aamulenkkiään hän huomasi vesiputouksen jota ei ollut ennen nähnyt. Kalle päätti mennä katsomaan vesiputousta lähempää. Hän halusi mennä vesiputouksen toiselle puolelle, mutta ei keksinyt kuinka pääsisi sinne. Kun Kalle oli miettinyt viisi minuuttia hän tajusi että hän osasi lentää.
-Tyhmä minä. Kalle sanoi itsekseen.
Hän huomasi, että toisella puolella oli metsä. Kalle lensi vesiputouksen yli. Hän lähti lentämään metsään.
Hän lensi todella pitkään mutta ei löytänyt metsän toista reunaa. Sitten Kalle lähti takaisin päin mutta huomasi koiran maassa. Se ei näyttänyt vihaiselta, joten Kalle laskeutui maan pinnalle.
-Miksi sinä olet täällä? kysyi Kalle.
Koira katsoi Kallea ja sanoi: -Olen eksyksissä.
-Mikä sinun nimesi on? kysyi Kalle.
-Tuomo. vastasi koira.
-Minä olen Kalle. Kalle sanoi.
-Osaatko pois täältä? Tuomo kysyi.
-Kyllä osaan. Kalle vastasi.
-Voitko auttaa minut pois täältä? kysyi Tuomo.
-Tottakai! Seuraa vain minua. Kalle sanoi.
-Kiitos Kalle! Tuomo kiitti.
Kalle lensi ilmassa ja Tuomo seurasi maassa pian he olivatkin metsän reunassa mistä Kalle oli tullut metsään. Sitten he lähtivät omiin koteihinsa.
Loppu

Maurin ahtaanpaikan kammo
Olipa kerran Mauri. Hän pelkäsi ahtaita paikkoja. Eräänä päivänä koulun jälkeen hän pyysi ystävänsä Jonin leikkimään Maurin kotiin. He leikkivät piilosta. Mauri meni piiloon sohvan ja seinän väliin. Kun hän oli ollut siellä 15 minuuttia häntä alkoi ahistaa. Hän huusi Jonille että hänen pitäisi tulla auttamaan. Joni tuli auttamaan Mauria ja sitten hän pääsi pois. Sitten he eivät enää olleet piilosta, sillä he lähtivät ajamaan pyörillä. Kun Maurin äiti tuli kotiin he menivät sisälle. Sitten he söivät välipalaa. Välipalan jälkeen he lähtivät taas ulos ajamaan pyörillä.
Loppu
Loppu
Superdoge
Olipa kerran Doge se oli koira. Doge asuu koirankopissa. Dogella oli taikaesine, joka oli kaulapanta.
Eräänä päivänä Doge ja hänen ystävänsä pelasivat totuutta ja tehtävää. Doge sai tehtäväksi syödä sen kaulapannan. Kun hän söi sen hänestä tuli superdoge.
Doge meni kauppaan ja osti ruokaa. Kun hän lähti kotiin hän näki 50€ setelin maassa. Hän meni hakemaan sitä, mutta sitten joku nappasi sen hänen kuononsa edestä. Doge lähti hänen peräänsä.
-Anna se takaisin! huusi Doge.
Varas juoksi todella nopeasti. Kun Doge sai varkaan kiinni hän huomasi että hän oli yksi hänen ystävistään, Kalle Kilpikonna.
-Minä söin taikaesineeni ja minusta tuli supernopea! sanoi Kalle.
Sitten Doge ja Kalle menivät Kallen luo ja alkoivat katsomaan televisiota.