Luokan blogi

Luokan blogi

viikko 12

Maanantain ruokana oli kalapullia. Tänään tiistaina me 6 luokkalaiset saatiin matematiikan kokeet. 6 luokkalaisille oppilaanohjaaja kertoi yläasteesta ja siellä toimimisesta. Sillä aikaa 5 luokka teki matikan tehtäviä. Sitä ennen kaikilla kuitenkin oli aamunavaus. Siinä laulettiin ja kuunneltiin yhden miehen laulamista. Aamunavauksessa 6a ja 5a olivat meidän luokassa kuuntelemassa aamunavausta. Tänään ruokana oli aurinkoinen broilerikeitto. Tänään myös mentiin pari aukeamaa ymmissä eteenpäin. Huomenna musiikin tunnille saa tuoda karkkia. TORSTAINA NINA TULEE TAKAISIIN! Lukujärjestys vaihtui joten vaihdettiin paikat. Jotkut olivat erimieltä paikoista. Pupettien järjestystä ei kuitenkaan muutettu.

Milla ja Iida

14.3.2017

Tänään ulkona on pilvistä ja aurinko näyttäytyy välillä. Noin viikon ajan on ollut plus asteita, mutta yöllä on ollut vielä pakkasta. Lukkari vaihtuu ensi viikolla. Vitosilla on tänää 8-15 päivä ja kutosilla 9-15 päivä. Tänään myös 8 luokkalaiset tulevat kertomaan vitosille leirikoulusta. Tänään vitosilla oli matikankoe. Tänään on myös kirjastopäivä.

Tiistai 31.1

Tänään 5lk oli matikan koe ja 6lk oli hissan koe. Ninalla on koko luokan tytöt kainalossa välkällä ja pojat kaatuilee eteen. Hissa etenee ja hyvinvointi kyselyt on tehty. Nellan ja Tanjan kirjatraileri on poistettu pädiltä 12. Traileri on tehty jo ennen lumen tuloa, mutta nyt se olisi vasta näytetty.

viikko 3

Viime viikolla oli Ninan syntymäpäivät. Koko luokka teki Ninalle kortin. Kutosilla on torstaina luokkaretki. He menevät kaupungin Teatteriin katsomaan Keisarin uudet vaatteet ja sen jälkeen Raxiin syömään. Ulkona on satanut lunta. Tänään tiistaina aloitimme matematiikalla. Viime viikolla harjoittelimme cup song:ia.