Pidin 23.5. ympäristöopin tunnin. Aiheena oli Suomen järven elämään tutustumista ja syventymistä. Jatkoimme edellisen tunnin aiheesta oppien kalan rakenteesta, sekä järven kasvillisuudesta. Luokasta huomasi, että oli kyseessä perjantain oppitunti. Se ilmeni hieman heikkona keskittymisenä ja levottomuutena. Alun yhteistä keskittymistä kenties häiritsi myös hieman se, että luokan opettajan piti komentaa paria oppilasta. Olin kuitenkin iloinen, sillä pääsin pitämään rastikierroksen oppilaille. Tämä oli heille uutta, mutta innostavaa.

Aloitimme oppitunnin tarkistamalla kotitehtävät ja muistelemalla edellistä oppituntia. Aiheena oli järven elämä ja kalan rakenne. Koska rastityöskentely oli hieman vierasta oppilaille, halusin käydä sen vaihe vaiheelta lyhyesti läpi ennen kiertämistä. Tämä helpottaisi oppilaita tietämään, kuinka kullakin pisteellä on tarkoitus toimia. Liitän tähän linkkinä rastikierroksen diat. Olin tulostanut ja leikannut tehtävät helpommin suoritettavaksi ja jakanut pöytäryhmät viiteen rykelmään, osan käytävälle. Lopussa purimme rastikierroksen tehtävät ja harjoittelimme hieman itsearviointia. Tämän tarkoituksena oli kertoa merkitys tekemisen taustalla. Vaikka työrauha kärsi, pidin suunnitelmastani kiinni. Aikataulu venyi jonkin verran, mutta onneksi se ei haitannut opettajaa. Tuntia keskeytti myös ruokailu oppitunnin keskellä.

Minua harmitti, kun en saanut aina keskittymistä rajattua aiheeseen. Oppilaat puhuivat toistensa ja opettajan päälle. Luokassa on hyvä keino, että opettaja soittaa triangelia kun haluaa antaa ohjeita. Soitin sitä ja hetken päästä oppilaat hiljentyivät. Muistutin heitä, että on ikävää puhua toisen päälle ja häiritä toisen keskittymistä. Sanoin ymmärtäväni, että pian alkaa kesäloma, mutta vielä ollaan oppitunnilla. Oppilaat pitivät itsekin hiljaisesta hetkestä ja näyttivät ymmärtävän kommenttini. Meillä oli onneksi aikaisemmin pitämilläni tunneilla säilynyt yleisesti hyvin työrauha. Oli ihanaa, kun meille oli syntynyt useamman oppilaan kanssa suhde, jossa muistimme toisemme ja asioita toisistamme. Olikin osittain haikeaa pitää viimeinen oppitunti heille. Oli mukavaa, kun yhtenä päivänä keskutassa näin yhden luokan oppilaan kävelemässä perheensä kanssa. En vilkuttanut aluksi hänelle, sillä halusin antaa tilaa. Oppilas kuitenkin vilkutti minulle ja tähän vastasin heiluttamalla hymyillen. Se kertoi minulle siitä, että oppilas koki yhteyden turvalliseksi.