Tutustuminen lapsikuorotoimintaan
Kävin seuraamassa NollaKakkosten treenejä tiistaina 20.5. Tutustumiskerta jäi valitettavan myöhäiselle ajalle syksystä, mutta onneksi treenikautta oli vielä jäljellä. Illan kerta oli oikein mielenkiintoinen ja suloinen seurata.
Motivoinnin puolesta tärkeää oli ottaa heti alkuun kaikki kuorolaiset yhteen rinkiin niin, että jokainen näki eteensä ja oli osa yhtä riviä. Kuorolaiset huomioitiin yksilöinä, sekä ryhmänä. Heidät nähtiin ihmisinä ja heille annettiin alussa tilaa tulla kuulluksi omine kuulumisineen. Motivaatiota ruokittiin antamalla lapsille mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan toiminnan sisältöön. Kun laulettava kappale oli lapsille tuttu ja he osasivat sen jo valmiiksi hyvin, oli sen toteuttaminen mielekkäämpää. Tauot ja leikit auttoivat pitämään motivaatiota ja keskittymistä yllä. Motivaation voisi tappaa helposti epämieluinen toiminta, laulajien vertailu ja liiallinen kilpailuasetelma, tai liian pitkät harjoitukset.
Yhteenkuuluvuutta lisättiin seuraavanlaisin musiikillisin keinoin. Lapset pääsivät osallistumaan äänenavauksessa keksimään sanoja, joita rallateltiin osatulla melodiakululla. Lasten musiikillista ilmaisua tuettiin kannnustamalla teatraalisuuteen osana äänenavausta. Loppuvaiheessa kuoronjohtaja otti hetken, jolloin kaikki olivat vähän aikaa aivan hiljaa. Tämä toi kaikki lapset yhteen samaan hetkeen.
En nähnyt varsinaista esitystä, mutta kuoro kuvasi videotervehdyksen toiselle kuorolle yhden kappaleen esittäen. Siinä huomasi lasten innon kappaletta kohtaan. Heillä oli selkeämpi artikulaatio kuin harjoitustilanteessa ja he keskittyivät tilanteeseen paremmin, esimerkiksi seisomalla suoremmin ja varmemmin. Heillä oli hyvä yhteinen rytmi.
Kuorolaisten äänenkäytön kehittymistä tuettiin monella tapaa. Alussa avattiin ääni. Muistutettiin lauluasennon tärkeydestä. Ohjeistettiin dynamiikkojen vaihteluun ja annettiin mahdollisuus kuunnella omaa laulua äänitteeltä. Harjoiteltiin äänimaiseman tekemistä, sekä kerrattiin sanoja muistisääntöjen avulla. Kun kappaleita säestettiin, ei piano soittanut melodiaa kokoajan, mikä kehitti kuorolaisten kuuntelutaitoja oman lauluäänen muodostumisessa ja vireessä pysymisessä yhdessä. Kappaleiden treenamiselle annettiin myös merkitys, jokin kohde. Laulettiin myös ilman säestystä acapellana.
Kuoronjohtajan tehtävä oli tärkeä ja lempeä. Hänen piti merkitä ketkä kaikki ovat paikalla, antaa positiivista palautetta, sekä luoda ikätasoista toimintaa. Hän ohjasi järjestystä monella tapaa: istumajärjestystä, puheenvuorojen järjestystä, kappaleiden järjestystä.. Tarvittaessa myös kielsi tekemästä väärin. Kuoronjohtaja oli kärisvällinen ja taitava.
Kokonaisuudessaan vierailu oli kiinnostava ja iloinen. Lapset olivat ihania, erilaisia persoonia ja tukivat toinen toistaan. Laulun ilo tarttui.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin