Ihan aluksi täytyy kyllä sanoa, että ikinä en oo blogaillu, mutta kertanahan sitä ensimmäistäkin pidetään. Otin ”urakakseni” suomalaisen kirjaklassikon "Tuntemattoman sotilas", minkä seurauksena jakson loputtua sairaalasta löytyy uupunut potilas, heh heh. No joo, löpinät sikseen.

Kun kuulin meidän kirja-aiheesta, innostuin ihan vilpittömästi. Aistin jo ensimmäisillä sekunneilla tulevan kirjani olevan läsnä. AINA olen halunnut TS:n lukea, mutta jostain syystä en ole tehnyt asialle mitään. Surullista. Odotan tältä teokselta paljon ja aion ottaa siitä kaiken irti. Samannimisen elokuvan olen katsellut joka vuosi läpi lähes verta itkien, joten ainakin sieltä kautta on jo jonkin sortin vivahteita tullut ja sitä kautta mielikuviksi muuttuneet. ”Ei huano”, sanon minä.

Tässä vaiheessa voinkin paljastaa lukeneeni kirjasta ensimmäisen osan. : o Mieletöntä! Kirjan tekstissä henkilöt osaavat näytellä paremmin kuin elokuvan näyttelijät, mikä on sinänsä aika hassua niin kuin tiedätte. Väinö Linna on tehnyt aivan uskomattoman hienoa työtä henkilöiden suhteen. Jokaisella on viimeisen päälle viilattu persoonallisuus sekä epätäydellinen suomalaisuuden sokaisema ulkokuori aivan kuten meillä jokaisella. Kirjaa lukiessa kadottaa ajantajun ja itse asiassa kaiken, mikä liittyy sosiaalisuuteen. Tietysti, jos luen kirjaa iltaisin ennen nukkumaanmenoa, niin... Kuitenkin, kaikista eniten minussa on herättänyt mielenkiintoa juuri tämä tällainen tekstin eläminen. Välillä se elää liiankin lujaa, koska se saa minut eläytymään liikaa. Eräskin ilta sotatantereet pyörittivät pääni niin sekaisin, että unen päästä kiinni saaminen tahtoi olla hankalaa. Hauskintahan tässä on se, että koko Tuntematon sotilas on vasta ihan alussa, kuten myös minun blogiurani. Odotan ihan semisti seuraavaa lukuhetkeä. ;)