HITLER JA ITSETUNTO

Lähdekirjallisuutena olemme käyttäneet itsetunnosta kertovien kirjojen lisäksi Hitlerin persoonaan syventyviä teoksia, jotka valitettavasti ovat erittäin asenteellisia, sillä ne ovat ranskalaisten ja amerikkalaisten kirjoittamia. Yritämme edelleen saada mukaan myös saksalaista näkökulmaa. Koska Keltikangas-Järvisen lähdekirjan ja oman ajattelumme mukaan narsistisen persoonallisuushäiriön yksi olennainen piirre on huono itsetunto, sivuamme työssämme myös narsismille tyypillisiä muotoja Hitlerin käyttäytymisessä (Keltikangas-Järvinen, 1994:94).

Lapsuus

Adolf Hitler syntyi 20.4.1889. Ennen Adolfin syntymää hänen vanhempansa olivat menettäneet kaksi lasta, joten hänestä tuli ymmärrettävästi äitinsä elämän keskipiste. Äiti pyrki suojelemaan lastaan kaikin tavoin ja pitämään hänet hengissä. (Langer, 1972:124.) On mahdollista, että Adolfille ei asetettu tuolloin selviä rajoja, koska häntä pidettiin "kuin kukkaa kämmenellä". Kasvatus, jossa lapselle asetetaan selvät rajat, kasvattaa lapsen itsetuntoa ja kykyä selviytyä yllättävistä tilanteista. Rajojen asettamisella pyritään siihen, että lapsi oppii hallitsemaan itsensä ja tekemään kompromisseja, mikä on sosiaalisen kanssakäymisen perustaito. (Keltikangas-Järvinen, 1994:148.)

Hitlerin mielipiteet myöhemmin elämässä olivat hyvin jyrkkiä ja hänen käytöksensä osoitti jonkin asteista kyvyttömyyttä selvitä odottamattomista tilanteista. Ennalta-arvaamattomissa ja vaikeissa tilanteissa Hitler mieluummin pakeni kuin jäi selvittämään asiaa. Julkisissa tilaisuuksissa hän hermostui, jos joku lähestyi häntä tai yritti estää hänen kulkuaan ja rikkoi näin etukäteen suunnitellun tapahtumasarjan. Lisäksi Hitler vaati haastatteluiden kysymykset etukäteen ja pyrki selvittämään enemmistön mielipiteen esimerkiksi ennen puhettaan. (Langer, 1972:55,88,95,107.) Yllättävien tilanteiden pelko kertoo myös huonosta itsearvostuksesta ja -luottamuksesta. Ihminen ei luota omiin kykyihinsä eikä arvosta itseään niin paljon, että voisi kohdata kaikenlaiset tilanteet ilman kaavamaisia suunnitelmia.

Kasvatus ilman rajoja tekee lapsista sisäisesti turvattomia, vaikka he ulospäin saattavatkin vaikuttaa korostuneen itsevarmoilta ja itseriittoisilta. He ovat kehittäneet turvattomuutta vastaan suuruusharhaisen hallitsemistunteen. Itseluottamus on kehittynyt niin, että lapsi pitää itseään parhaana, mutta ei ymmärrä, että muutkin ihmiset ovat hyviä.(Keltikangas-Järvinen, 1994:152.) Ainakin lähdekirjojemme perusteella Hitler vaikuttaa hyvin rakastuneelta luomaansa imagoon yrittäen samalla unohtaa heikomman puolen itsestään (Langer, 1972:145). Hän halusi itse hallita kaikkea toimintaa yhteiskunnassa ja rintamalla jättäen epämiellyttävät asiantuntijalausunnot omaan arvoonsa.

Hitlerin ulkoisesti itsevarma käyttäytyminen saattaa olla enemmän puolustusmekanismi sisäistä turvattomuudentunnetta vastaan. Haluttomuus kuunnella marsalkkojen neuvoja voi johtua siitä, ettei Hitler antanut toisten mielipiteille arvoa. Tällainen turvattomuuden peittäminen varmalla ulkokuorella saattaa onnistua jonkin aikaa, mutta hyvin luultavasti aiheuttaa aikuisiässä psyykkistä ahdistusta. Epävarmuus omasta persoonasta muuttuu ylitsepääsemättömäksi. (Keltikangas-Järvinen, 1994:152.) Aiemmin tukahdutettu turvattomuus purkautuu siis esiin myöhemmin elämässä. Hitlerillä tämä mahdollisesti ilmeni siten, että hän näki paljon painajaisia ja koki tuskatiloja, jotka järkyttivät hänen itsetuntoaan ja sisäistä turvallisuuttaan (Langer, 1972:145).

Hitlerin ollessa viisivuotias Hitlereille syntyi toinen poika ja Adolfin saavuttama erityisasema perheessä muuttui. Myöhemmin hänelle syntyi myös sisar. Hitlerin veli kuoli Adolfin ollessa 11-vuotias ja äidin huomio palautui jälleen lähes jakautumattomana Adolfiin. Perheen suuren lapsikuolleisuuden takia Adolf alkoi pitää itseään erityisenä, valittuna yksilönä: hänellä täytyi olla jokin tärkeä tehtävä, koska useiden kuolintapausten ympäröimänä hän säilyi hengissä. (Langer, 1972:124,127-128.)

Isä

Hitlerin isä, Alois Hitler, oli virassaan hyvin menestyvä tullimies (Amsler, 1963:8). Mielipiteiltään hän oli jyrkästi saksalaisvastainen. Ajan kirjallisuudessa on esitetty epäilyjä siitä, että Alois Hitler olisi viihtynyt kapakoissa ja pahoinpidellyt perhettään. Kotipiirissään Aloisia pidettiin hyvin hallitsevana ja todellisena tyrannina.(Langer, 1972:117.)

Adolf Hitlerin saksalaisuuden voimakas ihailu saattoi johtua alkuaan joko isää kohtaan koetusta vihamielisyydestä, joka sitten aiheutti uhmamielistä isän mielipiteiden vastustamista. Toinen mahdollinen alkusysäys ihailulle voisi olla ns. negatiivinen samastuminen, jossa lapsi haluaa alitajuisesti tehdä eron vanhemmistaan omaksumalla täysin päinvastaiset asenteet. Negatiivista samastumista syntyy, kun lapsi tuntee vanhempien vaatimukset liian koviksi ja lapsi alkaa silloin kapinoida vaatimuksia vastaan ja pyrkii saavuttamaan edes negatiivista huomiota.(Keltikangas-Järvinen, 1994:113.) Hitlerin itsetunnon pohja on luotu lapsuudessa, ja mahdolliset liian korkeat vaatimukset ovat saattaneet aiheuttaa hänelle negatiivisen samastumisen lisäksi myös toistuvia epäonnistumisen tunteita, jotka puolestaan ovat vaikuttaneet itsetuntoon.

Persoona

Ulkoiselta olemukseltaan Hitler ei olisi täyttänyt omia vaatimuksiaan uljaasta arjalaisesta ulkomuodosta. Hän oli keskimittainen, tummahiuksinen, tanakkavartaloinen, litteärintainen ja lyhytraajainen. (Langer, 1972:51.) Käyttämässämme kirjallisuudessa Hitlerillä epäiltiin olevan fyysisiä poikkeavuuksia, mutta häntä hoitaneet lääkärit eivät löytäneet hänestä mitään poikkeavaa (Amsler,1963:172). Henkilön vartalonpiirteet vaikuttavat hänen minäkäsitykseensä ja piirteet, joita hän itse arvostaa kasvattavat itsetuntoa, kun taas ei-toivotut piirteet huonontavat sitä (Wylie,!961:159).

Käyttäytyminen

"Olen kovimpia miehiä, mitä Saksalla on ollut vuosisatoihin, ja minulla on suurempi valta kuin kellään Saksan johtajalla ... mutta ennen kaikkea minä uskon menestykseeni. Uskon siihen ehdottomasti." -Hitler- (Langer, 1972:39.)

Mutta uskoiko Hitler todella itseensä noin vahvasti? Ainakin ulkoisesti Hitler vaikutti hyvin itsevarmalta, jopa narsistiselta. Narsistiselle persoonallisuushäiriölle tyypillisesti hän käyttäytyi muun muassa silloin, kun hän kuuli epämiellyttäviä uutisia tai kun hänen erehtymättömyytensä kyseenalaistettiin. Tällöin Hitler sai raivonpuuskia ja osoitti siten jonkinlaista emotionaalisen kontrollin puutetta. (Langer, 1972:87.)

Narsistinen ihminen on hyvin herkkä kritiikille, koska hän pitää sitä loukkauksena hänen omaa kaikkivoipaisuuttaan vastaan. Loukkaantuminen ilmenee sitten aggressiivisena käyttäytymisenä ja kostamisena. Narsistinen ihminen tuntee olevansa oikeutettu kostamaan loukkaus tavalla tai toisella, sillä hän ei ole enää vastuussa tekemisistään. Loukkaaja saa syyttää kostosta vain itseään. (Keltikangas-Järvinen, 1994:85,88.) Tällainen kostonjano tuli esille muun muassa 1944 tapahtuneen attentaatin yhteydessä, jolloin hän määräsi syylliset tapettaviksi (Amsler,1963:70).

Lisäksi narsistisen ihmisen tunne-elämän ongelmia kuvastaa se, ettei hän kykene tuntemaan empatiaa, eikä ottamaan toisen ihmisen asemaa huomioon. Muita ihmisiä käytetään hyväksi, koska heitä tarvitaan johonkin. (Keltikangas-Järvinen, 1994:85-86.) Kirjallisuudessa on esitetty sellaisia väitteitä, että Hitler olisi avioitunutkin Eva Braunin kanssa vain siitä syystä, että Eva kuolisi hänen kanssaan (Amsler, 1963:197).

Toisaalta, Hitlerin ihmissuhteet eivät vaihdelleet tiheään, mikä olisi tyypillistä narsisteille. Puhdasta narsismia vastaan puhuu myös se, että Hitlerillä oli ilmeisesti jonkinlainen käsitys psyykkisistä ongelmistaan, sillä hän näki usein pahoja painajaisia ja koki erilaisia tuskatiloja. Narsistinen ihminen puolestaan ei tiedosta lainkaan psyykkisiä ongelmiaan (Keltikangas-Järvinen, 1994:83).

Hitlerin käyttäytymistä selittää mielestämme paremmin narsistiseen persoonallisuushäiriöön olennaisena osana kuuluva huono itsetunto. Hyvään itsetuntoon kuuluisi kyky sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Valmius arvostaa muita ja kyky olla aidosti kiinnostunut toisesta sekä kyky olla joustava omissa mielipiteissään ovat kaikki yhteydessä hyvään itsetuntoon. (Keltikangas-Järvinen, 1994:37.) Hitler ei koskaan tuntunut pystyvän syviin ihmissuhteisiin, vaan hän piti muihin ihmisiin tiettyä etäisyyttä eikä koskaan puhunut itsestään. Yleensäkin Hitler puhui yksityisille ihmisillekin kuin olisi puhunut suurelle ihmisjoukoille ja käsitteli asioita keskusteluissaan vain hyvin pintapuolisesti. (Langer, 1972:95.)

Huonosta itsetunnosta kielii myös se, että Hitler ei koskaan antanut kunniaa ideoista sille henkilölle, jolta oli asian kuullut vaan esitti mielipiteet ainoastaan ominaan, muun muassa saksalaisen sosiologin Max Weberin ajatukset luettiin Hitlerin ajatuksiksi. (Langer, 1972:96; Amsler, 1963:?) Hyvään itsetuntoon kuuluu kyky antaa tunnustusta ja arvoa toisten mielipiteille ilman, että tuntee sen uhkaavan omaa persoonaa. Itsetunnon ollessa huono ihminen mieltää toisen ihmisen menestymisen uhaksi ja siksi hän kritisoi tätä ihmistä ja vähättelee tämän menestymistä (Keltikangas-Järvinen, 1994:19). Hitlerin huumori olikin pääasiassa toisten ihmisten tekemistä naurettaviksi ja toisten käyttäytymisen imitoiminen (Langer, 1972:97-98).

Toisille ihmisille oli turvallista nauraa, sillä tällainen toiminta alensi muiden ihmisten arvoa Hitlerin silmissä ja siten mahdollisesti pönkitti hänen itsetuntoaan. Toiminnoissaan Hitler arasteli auktoriteetteja ja hänen käytöksensä oli epävarmaa, vaivaantunutta ja joskus jopa nöyrää korkeampiarvoisten ja varsinkin kuninkaallisten henkilöiden läsnäollessa (Langer, 1972:92-93). Myös tämä Hitlerin käytökselle tyypillinen piirre osoittaisi mielestämme hyvinkin selvästi itsevarmalla ulkokuorella peitettyä heikkoa itsetuntoa.

LÄHTEET

Amsler, Jean 1963: Adolf Hitler. Suomentanut Pentti Linnonen. WSOY, 1965.

Keltikangas-Järvinen, Liisa 1994: Hyvä itsetunto. WSOY, Juva.

Langer, Walter C. 1972: Adolf Hitler-mies ja myytti. Suomentanut Keijo Kylävaara. Yhteiskirjapaino Oy, Helsinki 1973.

Wylie, Ruth C. 1970: The Self Concept. University of Nebraska Press. Lincoln, Nebraska.