Teksti 8 viikko 14 Leija
Leija Teksti 8 viikko 14
Koulussa oli puhuttu tuulesta. Päätimme tehdä mahdollisimman ison lennokin. Parin tunnin aherruksen jälkeen saimme lennokin valmiiksi ja testasimme sitä pihalla. Lennokki kaarteli kauniisti mutta ei kuitenkaan pysynyt ilmassa pitempiä aikoja. Vähän aikaa mietittyämme ryntäsimme Villen kotiin tutkimaan leijoista kertovaa kirjaa. Kunpa osaisimme tehdä yhtä upean rakennelman kuin kirjan kuvassa. Se pysyisi ilmassa varmasti pitkänkin ajan. Otimme ohjekirjan ja lähdimme meille.
Olin etsinyt jo useamman viikon ajan sopivia tarvikkeita leijan rakentamiseen. Kokosimme kaikki tarpeelliset välineet keittiön isolle pöydälle ja ryhdyimme hommiin. Ville tutkii tarkasti ohjekirjaansa ja antoi minulle neuvoja. Työ oli niin mielenkiintoista ja tarkkaa sorminäppäryyttä vaativaa, että melkein unohdimme hengittää.
Kummallista, kuinka aika tuntui kiitävän, kun oli oikein mukavaa tekemistä. Kolmen ja puolen tunnin ahertamisen jälkeen leija tuli viimeinen valmiiksi. Jännittävin hetki oli tietenkin vielä edessä. Saisimmeko leijan lentämään ilmassa kauniisti kaarrellen, vai putoaisiko se heti ensimmäiseen puunlatvaan? Jätimme askartelutarvikkeet pöydälle ja juoksimme pihalle. Ulkona tuuli voimakkaasti. Kiipesimme läheiselle mäelle ja lähdimme juoksemaan. Pian leija liiteli kauniisti yläpuolellamme.