Musiikin pohdintaa

 Musiikin pohdinta  Liina Taipale

 

Oman opettajuuden tarkastelua musiikin opettajana


Musiikin POMM-kurssilla sain selkeämmän kuvan siitä, millainen opettaja haluan olla musiikkia opettaessa. Sain myös paljon tietoa monipuolisesta musiikin opettamisesta ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Opin myös eri soittimista ja niiden soittamisesta, sekä itse soittamisen opettamisesta. Sain tunneilta paljon konkreettisia vinkkejä ja esimerkkejä, joita aion ehdottomasti käyttää omassa opetuksessa.


Tärkeintä musiikin opettajana on mielestäni luoda positiivinen kuva musiikista oppijalle, ja luoda turvallinen ilmapiiri luokkaan kokeilla musiikin eri osa-alueita. Opettajan täytyy myös korostaa, että niin kuin kaikkea, myös musiikkiakin voi oppia ja siinä kehittyä. Ei siis ole erikseen “musikaalisia” ja “epämusikaalisia”, vaan pikemminkin musiikin harjoittajia ja niitä, jotka eivät sitä ole paljoa tehneet. Opettajan ei siis pidä erotella oppilaita heti osaaviin tai epäosaaviin, vaan opettaa. Omassa musikaalisuudessa voi kuitenkin kehittyä. Vaikka ei olekaan ikinä soittanut mitään soitinta, se ei haittaa, sillä ikinä ei ole liian myöhästä. Kaikki ovat kuitenkin aloittaneet samasta lähtökohdasta, jolloin soitin on ollut aluksi täysin vieras. Tämä positiivinen ajattelutapa voi lisätä oppilaan motivaatiota musiikkia kohtaan, jolloin hän saa myös enemmän musisoinnista irti. Myös Opetussuunnitelmassa (POPS, 2014) tavoitteena on, että musiikin oppiminen olisi eheyttävää, ja yhteismusisoinnista saisi iloa.


Missään nimessä oppilaan musikaalisuutta ei pidä mielestäni arvostella tai arvioida. Enemmänkin tulee arvioida oppilaan omaa prosessia oppimisessa sekä motivaatiota ja aktiivisuutta tunnilla. Artikkelissa: “Musiikkirajoitteisuus sukupolvien välisenä siirtotaakkana” (K. Lehtonen, A. Juvonen, H. Ruismäki, 2016) mainitaan, että epämusikaaliseksi leimaaminen voi jättää ihmiseen, ja eteenkin nuoreen traumat, ja olla haitallisia kehittyvälle itsetunnolle ja tunne-elämälle. Tämä voi myös luoda hyvin negatiivisen kuvan musiikista oppiaineena ja ylipäänsä. Niin kuin artikkelissa sanottiinkin, monella on kokemuksia, jolloin musiikinopettaja tai joku muu on antanut torjuvaa palautetta omasta tuotoksesta, joka on voinut sitten laukaista haluttomuuden ja häpeän omaa musiikin tuotosta kohtaan, jolloin harjoittelu tyssää siihen. Tämä on hyvin haitallista, sillä oma musikaalisuus kehittyy vain harjoittelemalla.


Tärkeää on luoda luokkaan myös tilaa tehdä virheitä, sillä ne ovat parhaita oppimisen kannalta. Jos niitä ei tee, ei välttämättä ikinä opi. Ja varsinkin musiikissa, jos on kyse aivan uuden asian, jopa ulottuvuuden oppimisesta, on tärkeää tuoda tämä ilmi. Laulamisenkin harjoittaminen tapahtuu vain laulamalla. Kun laulutunneilla oma ääni säröilee paljon korkealta ja kovaa laulettaessa, lauluopettajani vain sanoo, että täytyy jatkaa eikä pelätä kyseistä säveltä. Muuten sävel ei ainakaan kehity, kun sitä ei käytä. Sama pätee musiikissa ylipäänsä.


Eri ikäluokissa on paljon eroa, ja se tulee huomioida musiikkia opettaessa. Opetussuunnitelman (POPS, 2014) mukaan 1-2 luokkalaisen musiikki on enemmänkin musiikkiin tutustumista leikkimisen kautta ja erilaisten äänien kokeilua. Lapset saavat käyttää mielikuvitustaan ja musiikintunnit voivat olla hyvinkin luovia ja integroituja. Ikäluokalle myös luodaan positiivinen suhtautuminen musiikkiin ja musiikin tulisi olla eheyttävää. Kun taas musiikin ikäluokat 3-6 ovat opetussuunnitelman mukaan siinä vaiheessa, että heidän ymmärrys musiikkia kohtaan syvenee. Heidän taidot laulaa, soittaa, säveltää, liikkua ja kuunnella kehittyvät. Tällöin yhteismusisointi ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeässä osassa ja kannustaminen musiikin harjoitteluun. He myös oppivat enemmän musiikillisista kokemuksista ja sisällöistä sekä musiikkikulttuureista.


Musiikinopettajana haluan korostaa erityisesti edellä mainittuja asioita ja syventyä myös lisää itse omassa musiikin osaamisessani, jotta voisin opettaa oppilaita paremmin.



Itsearviointi



Numero: 3


Olen ollut aktiivisesti mukana tunneilla, ja tehnyt parhaani ja osani ryhmätyöskentelyissä. Opitut asiat kootusti:


  • osaan käyttää ja soveltaa erilaisia musiikin pedagogisia työtapoja (eriyttäminen)
  • osaan hyödyntää koulun opetussuunnitelmaa (OPSin pohdintaa ylhäällä)
  • ymmärrän terveen äänenkäytön merkityksen ja osaan ohjata sen käyttöä (taustaa laulutunneilta)
  • osaan ohjata musiikillista ilmaiusa ja luovaa keksintää laulaen, liikkuen ja soittaen (tunneilta esimerkit ja tavat opettaa)
  • ymmärrän musiikin oppiaineita yhdistävänä ja oppimista syventänä laaja-alaisena tekijänä (pohdintaa ylhäällä)
  • osaan nuotinluvun perusteet ja osaan hyödyntää musiikkikasvatusteknologiaa (garageband, chrome lab jne..)
  • osaan musiikinteoriaa (mupe-opinnot taustalla)
  • osaan vapaata säestystä (pianonsoitto-taustaa)
  • osaan toimia musisoivan ryhmän jäsenenä
  • otan vastuun oman musiikkisuhteeni kehityksestä ja musiikkipedagogisen ajattelun reflektoinnista
  • ymmärrän luovuuden ja kulttuurikasvatuksen merkityksen

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin