Oli joulukuu

Korvatunturilla oli alkamassavuoden kiireissimmät päivät.
Joulumuori leipoi montasataa piparia ja pukki kulki tarkkailemassa
tonttujen työskentelyä pajassa.
Lahjat valmistuivat kovaa vauhtia! Pöydällä odotteli
paketointivuoroaan auto, paletti, luistimet, lumilauta ja kelkka. Kuka 
onnellinen lapsi saisikaan nämä lahjat? Lapset olivat kirjoittaneet
paljon kirjeitä ja kohta kaikki oli valmista.
pukin jokaista askelta seurasi vanha koira, jonka
likaiset tassut saivat muorin välillä vihaiseksi. Pukki kävi myös välillä
tallissa tarkistamassa, miten possut, lampaat ja lehmät voivat. Vanha
hevonen hirnui iloisesti aina pukin nähdessään.
Vihdoin koitti jouluaatto. Kuusi koristeltiin kauniiksi ja 
istuttiin syömään herkullista riisipuuroa. Sitten olikin aika
pakata reet ja valjastaa Petteri lähtökuntoon.
Muori vilkutti pukilleja toivotti hyvää matkaa. Pukki palasi korva
tunturille vasta aamulla, sillä hänellä oli koko mailma
kierrettävänä. Lumihiutaleet leijui maahan hiljalleen ja muori
tähyili tähtitaivaalle niin kauan, että pukki katosi näkyvistä.