kuvis

viimeinen työ

aijon tehdä kesäauton.
siihen tarvitsen maitopurkin ja korkkeja.

poptaide

-Syntyi 1950-luvun puolivälissä Lontoossa
- Vaikutti myös Yhdysvalloissa
- huippukautta 1960- luku
- Sai innoituksensa populaarikulttuurista ( leffat, popmusiikki, kulutustavarat, massatuotanto jne.)
- Aiheita töihin haettiin mm. sarjakuvista, mainoksista, pakkauksista ja elokuvista
- Taiteilijan kädenjälki pyrittiin hävittämään ( monistaminen) ja herättämään keskustelua, mikä on taidetta.

Tyylille ominaista
- voimakas viiva ( myös rajaus)
- voimakkaat värit
- esittävyys

Kuuluisia pop-taiteilijoita
- Andy Warhol ( 1928-1987 )
- Roy Liechtenstein ( 1923-1997 )
- Yayoi Kusama 1929-

- Tavoitteena oli valmistaa kansantajuista taidetta suurille massoille

surrealismi

Realismi tarkoittaa todellista ja surrealismi vapaasti käännettynä epätodellista.
Kuvaa ihmisen tiedostamatonta sielunelämää: alitajunta ja unet innoittavat.
Tyylisuunta syntyi 1920-luvulla
Tyylipiirteitä:
Epätodelliset ja unenomaiset sommitelmat
Mystinen tunnelma
Kuuluisia surrealisteja
Salvador Dali 1904-1989
Rene Magritte 1898-1967

Kuva-analyysitehtäviä:
Kopioi tehtävät kuvissivullesi Peda.netiin.
Laita otsikoksi SURREALISMI.

1. Etsi netistä Salvador Dalin töitä (kuvahaku!)
A) mitä eläimiä Dali maalasi? etanoita, Kissoja, hevosia, norsuja.
B) Mitä epätodellista tai unenomaista eläimissä on? niillä on todella pitkät jalat.
2. Kirjoita netin hakukenttään Dali, melting Clock.
A) Mitä esineitä kuvissa on? kello.
B) Mitä epätodellista tai unenomaista niissä on? kello on littana ja vääntynyt
3. Hae netistä Salvador Dali, Girafe en Feu?
A) Mihin katseesi kiinnittyy ensimmäiseksi? Jalassa oleviin laatikoihin.
B) Mitä epätodellista on etualan ihmisessä? jalassa on laatikoita.
4. Etsi netistä Rene Magritten töitä. (kuvahaku)
A) Mitä aihetta Magritte kuvaa paljon? ihmisiä.
B) Etsi netistä häen teoksensa Magritte, Golconda.
Valitse yksi ja havainnoi, mitä unenomaista kuvassa tapahtuu. Ihmiset leijuvat.

kuvan tulkinta, kolme näkökulmaa.

Teos, tekijä, katsoja

1. Teoksen näkökulma
- Mitä tyylisuuntaa teos edustaa?
- Mitä tyylisuunnan tyypillisiä piirteitä siinä on?
- Kuka on maalannut teoksen?
- Miktä tekniikkaa on käytetty?
- Mikä on kuvan aihe?
- Mistä osista kuva koostuu?

2. Tekijän näkökulma
- Miksi henkilö / taiteilija on tehnyt kuvan?
- Mitä asioita hän on kenties pohtinut kuvassaan?

- Mitä hän haluaa kertoa kuvalla?

3. Katsojan näkökulma
- Mitä teoksessa mielestäsi tapahtuu?

- Mitä pidät kuvasta? Miksi?

- Mitä tunteita teos sinussa herättää?

kubismi


Taidehistoria - kubismi

Tyylin valtakautta oli ajanjakso n. 1907 - 1925
Se oli tärkeä tyylisuunta, koska kuvia esitettiin nyt aivan uudella tavalla.

TYYLISSÄ OMINAISTA
- yhtä kohdetta (esim. kasvot) kuvataan monelta suunnalta samanaikaisesti
- töissä erottuu geometrisia pintoja /alueita
- yleistä voimakkaiden värien käyttö
- yleistä myös ruskeiden sävyjen käyttö
- maalaukseen saatettiin liimata pala sanomalehteä, tapettia, kangasta... (= kollaasi)

KUULUISIA KUBISTEJA

- Pablo Picasso 1881 - 1973
- Georges Braque 1882 - 1963

Kopioi myös kuva-avalyysitehtävät kuvissivullesi Pedabetiin.
Tee tehtävät kuten ekspressionismissa.

Kuva- analyysitehtävät:

1. Hae netistä Pablo Picasso. Valitse kuvahaku.
- Selaa kuvia ja kirjoita, mitä kubismin ominaispiirteitä havaitset kuvista. Ei tarvitse mainita töiden nimiä!
- Töissä on käytetty paljon räikeitä värejä.

2. Etsi netistä kuva Pablo Picasso, Dora Maar (1941)
- Mikä on kuvan aihe? Joku nainen.
- Kuinka monesta suunnasta kasvoja on mielestäsi kuvattu? Kahdesta
- Miten kuvailisit taulun värimaailmaa? värikäs.
- Mitä itse pidät teoksesta? Tuoko se jotain mieleesi? Onko se mielestäsi kaunis vai ruma? Perustele.
mielestäni se ei ole kovin hieno.

3. Etsi netistä kuva Pablo Picasso, Head of reading Woman.
- Mitä värejä näet kuvassa? Ruskeaa, punaistaja keltaista.
- Miten kubismille tyypillinen geometrisuus näkyy teoksessa? ruskeita värejä.
- Löydätkö kuvasta kirjan, jota nainen lukee? Kuvaile, missä se on. hänen pään alla.

4. Etsi vielä netistä Picasson työ Three Musicians (1921)
- Mihin katseesi osuu ensimmäiseksi? valkoisiin vaatteisiin.
- Luettele kuvasta viisi (5 ) eniten käytettyä väriä. valkoinen, ruskea, sininen, keltainen ja punainen.
- Mitä kukin muusikko tekee kuvassa? soittaa soittimia.
- Miksi Picasso mahtoi maalata muusikot? joku päähänpisto.

5. Etsi netistä kuva Georges Braque, Little Harbor in Normandy.
- Mitä asioita näet kuvassa? Nimeä niitä. veneitä.
- Millä perusteella tunnistaisit kuvan kubistiseksi työksi? siinä on käytetty paljon ruskeaa.
- Mitä pidät kuvasta? Perustele. onhan se hieno koska siinä on osattu tehdä nuo veneet hyvin.

Taidehistoria-ekspressionismi

= tunteita ilmaseva tyyli taiteessa ( vrt. englannissa expression = ilmaisu )
Tyyli syntyi 1900-luvun alussa.

TYYLISSÄ OMINAISTA
- liioitteleva ilmaisu
- voimakkaat värit
- siveltimen jälki näkyy selvästi, myös lyhyitä vetoja

EDELLÄKÄVIJÖITÄ
- Vincent van Gogh ( käy katsomassa netissä työt Auringonkukkia, Tähtikirkas yö, Vehnäpelto ja variksia)
- Henri Matisse ( Käy katsomassa Harmony in red, The cat with red fish )
- Edvard Munch (Käy katsomassa Huuto, Halla )



Kopioi seuraavat tehtävät Omaan tilaan muistiinpanjojen alle ja tee tehtävät. Vastaa heti kysymysten alle kokonaisin virkkein.

1.Tehtävä
Hae netistä Vincent van Gogh, valitse kuvahaku.
Selaa sivua ja havainnoi (ei tarvitse kijata ylös) tyylisuunnan ominaispiirteitä kuvissa.
Mitä aiheita van Gogh maalasi? (nimeä ainakin kolme)

Hän maalasi paljon ulkona esim niityjä, metsää ja taivasta.


2. Tehtävä
Hae van Goghin maalaus Tähtikirkas yö.
Mitä maalauksessa on liioiteltu?
Mikä tunnelma kuvassa mielestäsi on? Perustele.

Maalauksessa on liioiteltu tähdet ja siihen on maalattu tuollaisia pyörtetä.

Tunnelma on kuvassa kuin tuo taivas olisi räjähtänyt noiden pyörteiden takia.

3. Tehtävä
Hae netistä van Goghin maalaus Siesta.
Keitä kuvassa on?
Mitä he ovat äsken tehneet?
Mitä he tekevät nyt?
Millaista tunnelmaa van Gogh mielestäsi välittää kuvassa?

Kuvassa on varmaankin pariskunta jotka ovat äsken tehneet peltotöitä.
Nyt he olivat nukahtaneet olkien päälle lepäämään.
Tunnelma on että Heillä on ollut raskas päivä ja he lepäävät nyt.

4. Tehtävä
Hae netistä Edvard Munchin Huuto.
Mitä liioiteltua maalauksessa on?
Mitä ihminen tekee kuvassa?
Millainen tunnelma kuvassa mielestäsi on? Perustele.

Maalauksessa on liiioiteltu noiden kasvojen kanssa.
Hän huutaa jollekin edessä olevalle.
tunnelma on kuin tuo ihminen huutaisi minulla.


5. Tehtävä
Hae netistä Henri Matissen työ The cat with red fish.
Miten värit ilmentävät ekspressionismin ominaispiirrettä?
Miksi Matisse on maalannut taulun?
Mitä mahtaa tapahtua seuraavaksi?

 se orottuu joukosta kun se on niin värikäs.
Hän varmaan maalasi taulun koska kissa näytti hauskalta hän yritti napata kaloja.
Seuraavaksi kissa saa kalan ja syö sen?

töitä

Rantamaisema

Tekijä: Leevi Lankila
Valöörissa onnistuin hyvin
sain aikaan jotain pintoja lyijjykynällä
työ on huollelillesesti

Metsä

Tekijä: Leevi Lankila
Työstä tuli hyvä 
opin tekemään sadetta
onnistuin murretuissa väreissä hyvin
perspektiivissä en onnistunut kovin hyvin
valöörissä onnistuin hyvin