3-4.9.17 (sunnuntai ja maanantai)
Saavuimme kaikki koululle klo: 22.00 ja varasimme paikat bussista. Sanoimme vanhemmille heipat ja lähdimme matkaan. Matkan alussa kaikkia vähän jännitti, ja meinasi heti tulla koti-ikävä, mutta silti lähtö onnistui hyvin. Matka oli pitkä ja mutkikas mutta silti matka meni hyvin. Parhaiten viihtyi nukkuessa. Joillain oli vähän matkapahoinvointia, mutta selvittiin me siitäkin. Viideltä aamuyöllä pysähdyimme huoltoasemalle syömään. 45 minuutin tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Inaria. Suurin osa nukkui, mutta jotkut eivät saaneet unta millään. Jatkoimme matkaa kohti Inaria, ja alkoi tulla tosi hienoja maisemia.

Sodankylässä pysähdyimme katsomassa vanhaa puukirkkoa ja hautoja. Jatkoimme sieltä matkaa kohti Inaria mutta teimme vielä yhden 30 min kestävän pysähdyksen. Pian olimmekin jo päämäärässämme.

Matka oli pitkä. Vasatokassa ensin söimme, katsoimme nukkumapaikat ja vietiin tavarat paikoilleen.
Seuraavaksi oli infotilaisuus ja siellä puhuimme Vasatokan säännöistä yms. Sen jälkeen oli leirikaste ja tuliaisten valmistusta.

Leirikasteessa kuljimme silmät kiinni, söimme sokkoina vaahtokarkkia ja naamoihin piirrettiin noella.

Sitten kokoonnuimme luokan ja opettajien kesken ja juttelimme vielä vähän kaikkea.
Seuraavaksi oli vapaa aikaa ja puolijoukkueteltan rakennusta.
Monet menivät kalastamaan.

Kaikki oli rättiväsyneitä mutta yhdeksältä syötiin iltapala. Osa luokasta meni nukkumaan telttaan.
Oli kiva päivä.