VIIKKOKUULUMISIA 2020-2021
Miinan eskareiden kuulumisia
Viikko 19
Tiistaina nautittiin ihanasta ulkoiluilmasta. Sisällä tehtiin kuuntelutehtävää ja aloitimme Kierrätys-kaverit tehtäviin tutustumisen.
Keskiviikkona uimakoulu jatkuu. Lasten taidot ovat jo vahvistuneet ja kaikki ovat suhtautuneet uimiseen iloisella mielellä.
TORSTAINA oli vapaata, helatorstai.
Perjantaina ulkoilimme aamulla pikkumetsässä. Ihmettelimme kevään etenemistä ja teimme luonnonmateriaaleista taidetta.
sisällä jatkoimme ompelutöitä sekä teimme lukumäärätehtävää.
Viikko 18
Tällä viikolla moni lapsi on ollut sairaana ja ryhmämme on toiminut tavallista pienemmällä joukolla.
Olemme ulkoilleet Paanan koulun pihalla, lähimetsässä ja koulun pihalla.
sisällä on jatkunut ompelutyöt ja salaiset äitienpäivä-puuhat.
Matemaattisia harjoituksia olemme tehneet pelaamalla 10-peliä ja tehneet siihen liittyviä tehtäviä.
Perjantaina oli viimeinen sisäliikuntakerta. Koululaiset olivat rakentaneet meille kivan temppuradan, jolla oli mukava liikkua.
äitienpäivän viettoon lähdettiin iloisilla mielin:)
Viikko 17
maanantaina tutkimme piirrokuvaa eläinten vapusta. Tärkeää oli tehdä kuvasta tarkkoja havaintoja ja huomata yksityiskohtia. Sitten kuvasta etsittiin erilaisia asioita, väritettiin ne ja vielä lopuksi laskettiin kuinka monta niitä löytyi.
Tiistaina ulkoilimme jälleen koulun pikkumetsässä. Sen jälkeen teimme tarkan kuuntelun tehtävää, jossa väritettiin kuvaa ohjeen mukaan.
tällä viikolla jatkoimme matemaattisia tehtäviä; laskimme yhdessä palikoita ja teimme pieniä yhteenlaskuja. Lisäksi numeromerkki kirjoittamista harjoiteltiin.
PERJANTAINA vietimme vappua osallistuen koululaisten suunnittelemiin tehtäviin. Aamulla ulkoilimme koulun pihalla ja teimme liikuntaradan tehtäviä: pujottelua, juoksua, kiipeilyä, hyppelyä ja leikkivarjo-leikkejä. Sisällä olimme salissa leikkimässä ilmapallo-leikkejä. Osallistuimme Kahoot-visaan, jossa tunnistettiin naamareiden takaa eri opettajia. Lisäksi leikimme ja osa lapsista tanssi just Dance -videoiden mukana. Mukava päivä;)
Viikko 16
Maanantaina ulkoilimme aurinkoisessa säässä koulun pihalla. Sisällä teimme palapelejä, suunnittelimme jo pikkuisen äitienpäivä-yllätystä sekä juhlimme yhden eskarilaisen syntymäpäivää! Leikimme syntymäpäiväsankarin toiveleikkinä Vemmerkonkkaa. Lisäksi leikimme KIM-leikkiä sekä tavupeliä, jossa yhdistimme oikeat tavut niin, että niistä muodostui eläin-sanoja.
Tiistai-päivä on odotettu, koska silloin eskari-ryhmässämme aloittaa uusi lapsi:) Leikimme KIM-leikkiä ja tavutimme pelissä mukana olleiden tavaroiden nimiä. Tavutustehtävää tehtiin myös monisteeseen.
Muut päivät kuluivat erilaisten lukumäärä ja numero-harjoitusten parissa. Leikimme timantti-leikkiä, jossa esim. numeroon 6 tutustuttaessa kädessä oli ensin 6 timanttia. Osa timanteista piilotettiin munan sisälle. Jos käteen jäi 4 timanttia, montako oli munan sisällä? Numeromerkkejä kirjoitettiin smart-taululle ja omaan tehtävään.
Perjantain liikunnassa tehtävänä oli ottaa pussista numerokortti, etsiä lattialta vastaava lukumääräpiste-kortti. Tämän jälkeen sai mennä tekemään liikuntatehtävän, joka ko numeron kohdalla oli. Alkuleikkinä oli Oma puoli puhtaaksi ja loppuleikkinä lasten toiveen mukaisesti Lima ja Keijut.
salaiset äitienpäivä-valmistelut myös jatkuivat. Niistä kerrotaan vasta äitienpäivän jälkeen.
Viikko 15
Lähimetsässä ulkoilu on eskarilaisille tosi mieluista. Nyt olemme tehneet siellä myös keväthavaintoja. Maanantaiaamuna keräsimme jälleen roskia ison muovipussillisen. Huomasimme, että lasten tekemät kyltit, joissa kerrottiin "EI SAA ROSKATA" olivat pahasti kastuneet ja tekstit sotkeentuneet:( niinpä keräsimme kyltit pois.
viikonloppukuulumisten vaihdon jälkeen teimme jälleen tarkan kuuntelun tehtävää. Lapset keskittyivät hyvin, työrauha oli mahtava ja tekeminen sujui hienosti! Paljon hyviä koululaisen taitoja on jo näkyvissä. Tehtävän jälkeen ommeltiin vohveliliinoja ennen leikkien ja pelien alkua. Ennen ruokailua luettiin kirja Vilma Virtanen ja uimataito.
Tiisaina ulkoilimme kerrostalojen piha-alueelle. Tavoitteena oli tutkia vierasperäisiä kirjaimia autojen rekisteritunnuksista. Jos rekkarissa oli vierasperäinen kirjain, piti tunnus merkitä omaan tehtävään. Koululla tutkimme, mitä kirjaimia löytyi paljon.
Loppuviikon harjoittelimme näön varausta hahmottamista. Pääsimme kokeilemaan GEO-lautoja, joihin sai tehdä erilaisia muotoja mallin mukaan. Tarkkana piti olla, jotta kuvio tuli ihan samaan paikkaan kuin mallissa. Tehtäviä tehtiin myös paperille. Kuvio piti jäljentää ihan samanlaiseksi kuin mallissa. Harjoittelua tehtiin paljon ja eri tavoin. Lisäksi ompelutyöt ja leikit jatkuivat.
Perjantain liikunnassa harjoiteltiin sählymailan käyttöä. Pujottelurata, parin kanssa syöttely, maaliin laukominen ja lopuksi vielä sählypeli olivat tämän päivän juttuja:)
keväthavaintojen teko jatkui yhdessä ulkoilujen aikana ja moni lapsi oli tehnyt havaintoja myös kotona - hieno juttu! Kevät etenee:)