Ihmisjakso

Ihmisen peruspiirteet

Selkärankaisiin elimiin kuuluu:
Sammakot,Linnut ja Nisäkkäät, Kalat ja Matelijat.
Selkärankaisilla eläimillä on luinen selkäranka, jossa on kiinni raajat. Luusto suojaa ja tukee sen omaavaa eläintä. Nisäkkäät synnyttävät poikasia, joille ravinnoksi käy emon erittämä maito. Nisäkkäiden toinen nimi on imettäväinen. Nisäkkäät ovat myös tasalämpöisiä, kuten linnut. Nisäkkäät pystyvät pitää ruumiinlämpönsä samana vaikka ulkona olisi pakkasta. Monilla eläinlajeilla on suojaava turkki tai rasvakerros. Esim: hylkeellä on suojaava rasvakerros ja karhulla taas tuuhea turkki. Ihmisellä ei ole rasva tai turkki kerrosta, joten ihminen tarvitsee vaatteita.


Ihminen kuuluu kädellisiin. Niihin kuuluu Esim: Simpanssi ja Gorilla. Ihminen on luokiteltu Selkärankaisiin, Kädellisiin ja Nisäkkäisiin. Kädelliset pystyvät tarttumaan Esim: puuhun tai Maitopurkkiin. Ne ovat myös kehittyneitä aivoiltaan ja oppiviaisia Esim: jos Simpanssin poikanen kiipeää huolettomasti puuhun ja tippuu loukaten itsensä hän ei enää kiipeä liian huolettomasti puuhun.

Ihminen on koottu miljardeista soluista. Kaikkien solujen tieto on tumassa. Tuman ympärillä on solulimaa, joka on suurimmasta osasta pelkkää vettä. Solun ulkopintaa kutsutaan solukalvoksi. Image result for solut

Soluja on erillaisia. Lihassolut ovat aika pitkiä. Ne ovat erikoisia soluja, koska ne pystyvät supistumaan. Hermosolu voi aistia asioita ja välittää tietoja. Verisolut ovat verisuonissa kulkevia todella pieniä soluja. Samanlaisia soluja on yleensä vierekkäin. Solut, jotka ovat vierekkäin muodostavat kudoksia. Esim: lihas on kudosta, jossa on paljon lihassoluja. Kudokset, jotka ovat vierekkäin muodostavat taas Elimen. 

Image result for solut


Vaikka ihminen luokitellaan eläinkuntaan se poikkeaa muista lajeista todella paljon. Ihminen osaa kävellä takajaloillaan. Näin ihmisen kädet jäävät vapaiksi ja hän voi, vaikka kantaa karkkipussia. Ihmisen sormissa on myös yksi erinlainen juttu. Ihminen pystyy tarkkuus otteeseen pikkurillin ja peukalon avulla. Tarkkuus ote on mahdollistanut sen, että pystytään tekemään kylmältä suojaavia vaatteita. Ihmisellä on suuret ja kehittyneet aivot ja niiden avulla opimme ja muistamme.

Image result for Tarkkuusote
Suun ja Aivojen yhteistyön ansiosta ihminen voi puhua ja ymmärtää puhetta. Ihminen pystyy siirtämään puhumalla tietoa sukupolvelta sukupolvelle ja nykyään myös monella muullakin tavalla. Tärkein keino puhua on kasvokkain puhuminen, koska ihminen osaa tulkita kasvon ilmeitä.

Lähteet 
Kuva 1
https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/peruskoulut/forssa/koijarvi/e5o/e53e/metsat2/tutkielma

Kuva 2 https://www.storyboardthat.com/fi/lesson-plans/erikoistuneet-solut

Kuva 3 https://peda.net/lappeenranta/peruskoulut/l%C3%B6nnrotin-koulu/luokat/arkisto/4-5b-luonnos/ymp%C3%A4rist%C3%B6tieto/e52/ihminen/peruspiirteet/ssmk

Kuva 4 https://peda.net/raseborg/kirkonkyl%C3%A4nkoulu/opetusryhm%C3%A4t/arkisto/5-luokka/ymp%C3%A4rist%C3%B6tieto/e5o/e522/ihminen/peruspiirteet/oma_sivu/ti/4-tarkkuusote