Valtioesitelmä
Tavoite:
a) Opit hankkimaan luotettavaa tietoa valtion piirteistä.
b) Osaat esitellä tiedot siten, että vertailet tietoja muihin valtioihin. (Esimerkki: "Thaimaassa on noin 65 miljoonaa ihmistä" ei ole mielenkiintoinen tieto, mutta tieto, että "Thaimaa on pinta-alaltaan noin kaksi kertaa Suomen kokoinen, mutta asukkaita siellä on 12 kertaa enemmän" kertoo jo lukijalle ja kuulijalle sen, että Thaimaassa on elää paljon asukkaita ja väentiheys on suuri.
c) Osaat tehdä tarpeeksi tiiviin, oleellisiin asioihin keskittyvän esitelmän.
Muistiinpanojen tekeminen:
Et saa tehdä työtäsi liimaa-leikkaa-menetelmällä esimerkiksi Wikipediasta!
Tee siis muistiinpanot ranskalaisin viivoin.
Esimerkki:
- pinta-ala 200 000 neliökilometriä (lähde: Wikipedia), mutta 200 050 neliökilometriä (lähde: CIA World Factbook)
- maa vuoristoinen, tärkeimmät vuoristot ovat A ja B.
- Korkein kohta on vuoristossa A oleva M.
Työn sisältö:
Työssä esitellään valtion perusasioita. Työ tehdään opettajan valitsemalla tavalla: tutkielma, suullinen esitys, posteri tai Peda.net-ympäristöön oma luku Intia-, Kiina- tai Japani-lukujen mallin mukaisesti. Valtiosta esitellään esimerkiksi seuraavia asioita:
a) Sijainti: mm. rajanaapurit, valtamerien ja suurten vuorten läheisyys
b) Pinta-ala ja huomattavimman paikat (vuoret, järvet, joet, suurimmat kaupungit jne.)
c) Ilmasto
d) Kasvillisuus ja eläimistö
e) Väestö: väkimäärä, etniset ryhmät (uskonnot, heimot jne.)
f) Historian tärkeimpiä tapahtumia
g) Elinkeinot (maatalous, teollisuus, turismi jne.)
h) Elämä nykyisin (uutisia viimeisten kuukausien aikana)
Valtiot: Aasiassa on lähes 50 valtiota http://fi.wikipedia.org/wiki/Aasia.
Sinut kannattaa tutkimusvaltioksesi jonkin seuraavista, sillä kaikista valtioista ei löydy helposti luotettavaa tietoa:
a) Japani
b) Kiina
c) Filippiinit
d) Indonesia
e) Thaimaa
f) Intia
g) Pakistan
h) Israel
i) Saudi-Arabia
j) Kuwait
k) Turkki