Miten valtiot poikkeavat toisistaan?

Valtiot poikkeavat monin tavoin toisistaan. Niillä on erilainen historia. Osa on ollut itsenäisesenä valtiona jo tuhansia vuosia, osa on saanut itsenäisyytensä vasta äskettäin. Monien valtioiden kohtalona on kokea sisällissotia, jossa valtion eri väestönryhmät pyrkivät asein ottamaan vallan itselleen. Muun muassa Syyriassa ja Afganistanissa on ollut viime vuosina sisällissotia.
 
Osa valtioista on pystynyt säilyttämään melko rauhanomaisen olotilan, vaikka niissä elää monia kansoja. Valtioiden hallitusmuoto on yleensä tasavalta, kuningaskunta tai keisarikunta. Tärkein asia kansalle on se, että he voivat äänestämällä vaikuttaa ketkä päättävät valtion asioista. Tällaista vaikuttamisen mahdollisuutta kutsutaan kansanvallaksi, demokratiaksi.
 
Aasiassa on monia uskontoja. Kristinusko, islam, buddhalaisuus ja hindulaisuus ovat yleisimpiä uskontoja. Monissa maissa uskonto määrää ihmisten elintapoja voimakkaasti.
 
Maatalous on edelleen tärkein työllistäjä. Tästä huolimatta teollisuus on muuttunut monien maiden tärkeimmäksi tulonlähteeksi. Monet Aasian valtiot, kuten Etelä-Korea ja Japani, ovat uudenlaisen teknologian kehittämisessä maailman johtavia maita.