17.vk
Euroopanunioni
Euroopassa on 51 valtiota. Euroopan suurimmat kaupungut ovat lontoo, instanbul, moskova, pariisi, berliini ja pietari. Euroopassa on väkiluku 742 452 00 (2 020). Euroopan pinta ala on 10 180 000 km². Nimi Eurooppa on todennäköisin peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta. Eurooppa-neuvostossa määritellään yleiset poliittiset painopisteet, mutta lainsäädäntövaltaa sillä ei ole.
Euroopan unioni on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. EUroopan unionin motto on Moninaisuudessaan yhtenäinen. euroopan uniolla on 24 virallista kieltä, bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, kroatia, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari ja viro. Euroopan unionin selvästi tärkein päätösmuoto on lainsäädäntö.
Euroopan yhdentymisellä on pitkät aatteelliset ja historialliset juuret. Euroopan unionia voidaan pitää pohjimmiltaan rauhanomaisen kansainvälisen konfliktinratkaisun mallina. Se yhdisti valtiot, jotka olivat vuosisatojen ajan taistelleet keskenään. Maastrichtin sopimus johti Euroopan unionin syntyyn. Pasifistinen kirjailija Victor Hugo esitti vuonna 1851, että Euroopan pitäisi yhdistyä rauhanomaisesti, yhteistyön ja yhdenvertaisen jäsenyyden avulla.
Euroopan unionin ulkopolitiikan yleinen tavoite on edistää ja turvata EU:n intressejä ja arvoja. Niin sanotut eurooppalaiset arvot muodostavat EU:n ulkopoliittisen agendan perustan. Unionin perussopimuksiin kirjattuja ulkopoliittisia tavoitteita ovat rauhan ja vakauden edistämisen ohella globaalin kestävän kehityksen edistäminen, köyhyyden vastainen taistelu sekä ihmisoikeuksien puolustaminen ja edistäminen YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti.