robotiikka

Robotiikka











Työelämän puskaradiossa roboteista tiedetään ainakin tämä: ne vievät kaikkien työt, ja vieläpä aivan pian. Todellisuus on onneksi vielä kaukana kahvihuonekeskusteluista. Työt eivät nimittäin ole häviämässä mihinkään, muuttumassa kylläkin. Muutokseen voi puolestaan onneksi varautua ennalta.

Miten johtaminen muuttuu, kun robotit ja automatisointi korvaavat rutiinityöt? Tähän kysymykseen haettiin vastauksia Kulmian Robotiikka ja johtaminen -tilaisuudessa 27.4.

Yksi tapahtumassa esiintyneiden puhujien viesteistä oli, että robotit tekevät varsinkin rutiinityön tehokkaammin ja paremmin kuin ihmiset. Tämä puhkoo aukkoja organisaatiokaavioihin – etenkin keskijohdon kohdalle.
Millainen rooli meille ihmisille sitten jää? Tunteettomia, automatisoitua työtä tekeviä robotteja kun ei sinällään voi, eikä tarvitse johtaa. Alla viisi oppia, jotka poimin tilaisuudestamme.