Arvosanan 7-8 tehtävät, proosa

Proosa

teht. 2, 4, 5. 
Proosa teht. 1
1.2. a. kertovateksti, b. vuoropuhelu. c. kuvausta
1.4. Olen autotalossa voin nähdä vanhoja huonekaluja ja hämähäkin seittiä. Aina välillä kuuluu kuin lapsen avun huutoja. Olen aina halunut tuntea sellaisen pelon jota voi tuntea vain autiotalossa. Ilma on tunkkainen ja ilma ei kierrä.

Enkeli laskeutuu taivaalta. Hän on naisen näköinen. Kuulen lapsikuoron laulua. Tuntuu omituiselle, tunne on niin outo että sen muistaa vain hetken ja sitä ei osaa selittää muille. Haju on aivan normaali.

Pöytä on katettu juhlamaisesti isoon pitkään pöytään jossa on monia penkkejä. Kuuluu iloista tuttelua ja naurua. Tuntuu normaalille ja tuoksuu vahasti maustettu liha.

Merirosvot ovat menossa ryöstämään pienen saaren mutta, metkalla he humaavat vanhan arkun ja alkavat kaivamaan. Yhtäkkiä kuuluu kolahdus.Lapio osui arkuun. Kaikkia jännittää. Tuoksuu vesi ja puu.

Olen juoksemassa kaverini kanssa metsässä. Kohta näemme kun puu katuu. Aluksi luulimme sitä tarkoituksella kaadetuksi mutta, se olikin iso harmaa dinosaurus. Kuluu kova karjaisu ja meitä pelottaa. Tuoksuu kalalle.

5. - Pitäisiko tämä paketti viedä poliiseille ja he tutkivat sen?
- Ei tietenkään. jos me avaamme tämän se on jännempää.
- Minusta se ei ole hyvä idea.
- Etkö halua kokea jännitystä?
 - EN!
- Sitten voit lähtä ja minä jään tänne avaamaan sen.
- Selvä sitten. Minä varoitin sinua.

Proosa 2.
a. Rosvoja, poliiseja, uutistoimittajia ja normi kansalaisia.
b. Tärkein on roisto koska, hän aiheutti kaiken hämmennyksen.

Proosa 3.
1. Mikki Hiiri, hän haluaa ratkoa rikoksia.
Big Nate on iloinen 8 vuotias poika jolla on vilkas mielikuvitus.
Aku Ankka on usein epäonininen.
Musta Pekka on ilkeä roisto
Milla Magia on noita joka käytää ilkeitä loitsuja ja korppia

2.
a. Tarina liittyy vahvasti päähenkilön elämään, sivuhenkilö on vain taustalla ja häneen ei liity niin paljo kyseinen tarina.
b. Yksiluonteisen hahmon tunistaa siitä että, hänellä on yksi piirre. Moniluonteisella on monia ristiriitaisia ominaisuuksia.

3.
a. Päähenkilö on Minna
b. Sivuhenkilö on kuunaamakirurgi.
c. Tatuoinin lopussa.
d. Minna on positiivinen ja sosiaalinen.

Proosa 4
teht. 2,3 ja 5 s. 181
2. Jotta lukija voi käyttää omaa mielikuvitusta.

3. Olen tällä hetkellä isossa salissa jota käytetään luokkahuneena. Luokassa on iso veistos jossa on Jeesus ja hänen opetuslapset. Kuulen kynän raapustusta. Luokassa taulu jossa kuvataan vuoristo maisemaa. Luokan pulossavälissä on kirjastonjohtajan luokka jata ei ole muissa luokissa.

5.
a. Ennen vanhaa aikaa jollin, ei ollut kämmenen kokoisia kännyköitä.
b. Tulevaisuutta jolloin maliman ilmakehä on kadonnut ennemmän kuin tänä päivänä.

Proosa 5
teht. 2-4. sivu 186.
2. 
a. ulkopuolinen kertoja seuraa mitä henkilöille tapahtuu. Kaikkitietävä kertoja tietää henkilöistä enemmän kuin he itse.
b. Minä-kertoja on ykd´si teoksen henkilöistä, kun taas ulkopuolinen kertoja seuraa mitä hänelle tapahtuu.
3.
a. Minä-kertoja
b. ulkopuolinen kertoja.

4. 
a. kaikkitietävä kertoja
b. Topin
c. Topi on noin 5 vuotias
d. koska hän ei tajua ottaa maksalaatikkoa äidin kassista.

Proosa 6
a. Minä-kertoja koska hän puhuu minä muodossa kuten, vaelsin.
b. Ulkopuolinen kertoja, koska hän seuraa mitä esim. kolunnkutekee.
c. Kaikkitietävä kertoja, koska hän tietää mitä Spud ajattelee.

Proosa 7. kirja teht.2. s. 190
a. Juoni tarkoittaa tapahtumien ketuja.
b. Teema tarkoittaa väitettä.
c. Ennakointi tarkoittaa sitä että, tekstissä viitataan tulevaan.
d. Takauma tarkoittaa sitä että, muistellaan menneisyyttä.

Proosa 8.
a. Ystävyys tekee ihmisen onelliseksi.
b. Lupaukset täytyy pitää!
c. Rahalla ei voi ostaa onnellisuutta, pitäksi aikaa.
d. Sota on raakaa tappelua.

Proosa 9. kirja teht. 7. s. 191
- Nimi ennakoin aikuiseksi kasvamista.
- Novellissa on minä-kertoja.
- Tapahtuma-aika on 1985.
- Hän ei ollut nähnyt häntä pitkään aikaan.
- Hänen vanhempansa on kuollut.
- Omakotitalo, joka on valkoinen ja pihassa hernepenkki.