20.4
Eurooppa
Euroopan unionin päämääränä on : Edistää rauhaa, eurooppalaisia arvoja ja kansalaisten hyvinvointia, torjua syrjintää ja sosiaalista syrjöytymistä ja kunnioittaa kulttuurien ja kielten moninaisuutta. EU:n toiminta perustuu edustuksellisen demokratiaan. EU:n kansalaisuus antaa myös tiettyjä poliittisia oikeuksia. Jokaisella EU:n kansalaisella joka on täysi-ikäinen on oikeus asettua ehdolle ja äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa. EU:n kansalaisilla on myös oikeus asettua ehdolle ja äänestää vaaleissa asuinmaassaan tai alkuperäisessä kotimaassaan.
EU:n pinta-ala on yli 4 miljoonaa km², ja sen asukasluku on 446 miljoonaa eli maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Pinta-alaltaan suurin EU-maa on Ranska ja pienin Malta. EU:n väkiluku on kasvussa. Syynä on sekä luonnollinen kasvu (syntyneiden määrä ylittää kuolleiden määrän joka vuosi) ja myös nettomuutto (EU:n alueelle muuttaa enemmän ihmisiä kuin sieltä muuttaa pois).Samaan aikaan EU:n väestö ikääntyy, kun elinajanodote nousee ja syntyvien lasten lukumäärä vähenee. EU pyrkii parantamaan elintasoa suojelemalla ympäristöä, vähentämällä alueellista epätasa-arvoa ja kehittämällä rajat ylittävää infrastruktuuria, jolloin aiemmin eristyksissä olleiden alueiden yhteydet muualle paranevat.
Eurooppaan kuuluu monia saaria: muun muossa Iso-Britannia, Irlanti, Islanti, Norjan Huippuvuoret ja Venäjän Novaja Zemlja. Välimeren suurimmista saarista Eurooppaan kuuluvat muun muassa Sardinia, Sisilia ja Korsika. Matkailijoiden suosimia saaria ovat Kreikan Kreeta ja Espanjan Baleaarien saariryhmään kuuluvat Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera.
EU ei ole aina ollut yhtä laaja kuin se nykyisin on. Kun Euroopan maat aloittivat talousyhteistyön vuonna 1951, mukana oli tuolloin 6 maata: Alankomaat, Belgia, Saksa, Ranska Italia ja Luxemburg. Ajan myötä unioniin on liittynyt muitakin maita. Nykyään EU:ssa on 27 jäsenmaata, joita ovat esimerkiksi Alankomaat, Belgia, Espanja, Islanti, Italia ja Itävalta..
EU:n jäseneksi liittyminen on monivaiheinen ja pitkäkestoinen prosessi. Kun hakijamaa on täyttänyt EU-jäsenyyden ehdot, sen on pantava täytäntöön unionin lainsäädäntö kaikilla aloilla. EU-jäsenyyttä voi hakea jokainen maa, joka täyttää jäsenyysehdot. Näitä ehtoja kutsutaan Kööpenhaminan arviointiperusteiksi. Kun maa haluaa liittyä EU:n jäseneksi, se esittää jäsenyyshakemuksen EU:n neuvostlle, joka pyytää Euroopan komissiota arvioimaan, voiko maa täyttää Kööpenhaminan arviointiperusteet.