Liikenne ja kulkuneuvot

Tekijä: Irina Kolu
Kalateeman jälkeen otimme ennen syyslomaa lyhyemmän jakson, johon liitin asioita liikenteestä, turvallisuudesta ja kulkuneuvoista.

Sadut ja laulut

Ikaalisten kirjaston kanssa tekemämme yhteistyö on ollut teemojen suunnittelun ja toteutuksen kannalta todella arvokasta. Meille koottiin jälleen iso pino kirjoja, jotka liittyivät erityisesti autoihin ja kulkuneuvoihin. Valkkasin pinosta syrjään satutuokioihin sopineet kirjat ja loput laitoimme jälleen luokan sivupöydälle lasten vapaaseen käyttöön.

Satutuokioihin valikoituivat: Perttu Virtanen ja kauhea kateus, Rohkea Pikkuauto ja Pikkuauto ja jättikaivuri.

Anneli Kannon Perttu Virtanen ja kauhea kateus on erittäin hyvä kirja sisarusten välisitä suhteista, kateudesta ja negatiivisten tunteiden käsittelystä. Kirja kuuluu Viisi villiä Virtasta -sarjaan, josta olin aikaisemmin lukenut oppilaille kirjan Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat. Kummatkin kirjat herättivät paljon keskustelua ja naurattivat niin ryhmämme lapsia kuin aikuisia. Kirjojen väririkkaan ja innostavan kuvituksen on tehnyt Noora Katto.

Pikkuauto-sarjasta luimme kummatkin kirjastosta löytyneet kirjat: Rohkea Pikkuauto ja Pikkuauto ja jättikaivuri. Kirjat on kirjoittanut Tapani Bagge ja kuvittanut Jusa Hämäläinen. Pikkuauto-sarja kertoo Mertsistä, joka elää kerrostalossa vanhempiansa kanssa. Mertsi ei ole vielä oppinut sanomaan r-äännettä, ja joutuu tästä syystä kiusatuksi. Kirjat käsittelivät sopivalla tavalla erilaisuutta, puheen ongelmia ja ystävyyssuhteita. Tarinan juoni on kummassakin kirjassa riittävän yksikertainen ja autoteema motivoi poikavoittoista porukkaamme.

Musiikissa olen käyttänyt syksyn aikana paljon Ammuu! -orkesterin Traktori-levyä. Kyseinen levy on saanut EMMA-palkinnon vuonna 2011 parhaasta lastenmusiikkilevystä. Levyn kappaleiden kuuntelun jälkeen ei mennyt muutamaan viikkoon yhtään taksimatkaa tai välituntia, jolloin joku ei olisi hoilotellut:

"Traktorilla ajelen ja katson ikkunasta...".

Muita teemaan sopineita lauluja olivat Soili Perkiön ja Hannele Huovin Metrolla Mummolaan sekä Villi polkupyörä, jonka myös Ammuu! -orkesteri on levyttänyt.

Äidinkielessä

Äidinkielen tunneilla olen jakanut ryhmääni kahdesta kolmeen kertaa viikossa lukuryhmiin, niin että eritasoiset oppilaat ovat saaneet mahdollisiman oman tasoistaan opetusta, muiden harjoitellessa lukemisen taitoja tietokoneella Ekapelin johdattamana. Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin kehittämä Ekapeli on kieltämättä voittamaton apu lukemisen harjoitteluun ja ryhmäni käyttää sarjan peleistä Ekapeli-Eskaria, -Ykköstä, -Lukemista ja -Sujuvuutta. Opettajana arvostan Ekapelin laadukasta sisältöä sekä sen keräämää tilastoa lapsen taidoista ja niiden kehityksestä.

Lukutunnit ovat olleet sekä itselleni että lapsille viikon positiivisimpia ja lämminhenkisimpiä hetkiä. Osan kanssa olemme esimerkiksi tutustuneet muovailemalla ja tunnustelemalla kirjainmuotoihin ja vaikkapa s-äänteen yhteydessä mönkineet pitkin luokkaa leikkien käärmeitä. Toisen ryhmän kanssa olemme yrittäneet saada äänteet liukumaan tavuiksi ja kolmansien kanssa keskityneet sujuvan ja ymmärtävän lukemisen kehittämiseen.

Äänne- ja tavutasolla olevan porukan kanssa treenasimme äänteestä toiseen siirtymistä automatolla pikkuautojen avulla. Olin kiinnittänyt postit-lapuilla tutuimmat kirjaimet (A, I, O, U, S) mattoon ja tehnyt niistä erilaisia kahden ja kolmen kirjaimen reittejä. Jokainen oppilas sai valita oman pikkuautonsa korista sekä autolleen sopivan reitin matolta. Auto oli erikoislaatuinen taika-auto, joka ei osannut äännellä päristellen vaan päästeli ilmoille vain tiellä vastaan tulleita äänteitä. Jokainen sai vuorollaan ajaa reittinsä muiden säestäessä auton ääntelyä. Idean tähän harjoitukseen poimin Alakoulun aarreaitan Facebook-ryhmästä.

Liikunnassa

Jakson loppuvaiheessa rakensimme saliin liikenneradan, jossa lapset pääsivät testaamaan liikennesääntöjä ja tekemään erilaisia motorisia harjoituksia. Yhtenä tavoitteena oli saada koko sakki uskaltautumaan kuperkeikan harjoitteluun. Askartelimme aikuisten kanssa rataa varten liikennemerkkejä ja liikennevaloja, jotka tahdittivat pisteeltä toiselle siirtymistä. Radalta löytyi pomppupalloja, tuolien alittamista ja ylittämistä, pedalolla polkemista ja kuperkeikan harjoittelua matolla.

Ympäristötiedossa

Ympäristötiedossa käsittelimme turvallista liikkumista koulun lähiympäristössä, kadun ylittämisen harjoittelua sekä tietysti liikennemerkkejä.

Konkreettisen harjoittelun lisäksi testasin tunneilla Liikenneturvan julkaisemaa Turvapupu -sovellusta. Turvapupu on ilmainen oppimispeli, jonka tarkoituksena on opettaa turvallista liikennekäyttäytymistä. Sovellukseen kuuluu koulumatkaa ja talvea käsittelevät interaktiiviset opetusosuudet sekä muutama minipeli mm. liikenteen äänien tunnistusharjoitus. Turvapupu on mieleistäni visuaaliselta ilmeeltään jo menneiden vuosien peli, mutta siitä huolimatta oppilaista oli kiinnostavampaa kuunnella turvalliseen koulumatkaan liittyvät asiat pupulta kuin opelta, joten ainakaan lapsia vanhahtava ulkoasu ei tunnu häiritsevän. Turvapupu löytyy myös internetsivustona.

Kävimme lasten kanssa myös liikennemerkkikävelyllä, jossa tavoitteena oli harjoitella parityönä turvallista kulkemista liikenteessä, bongata mahdollisimman monta liikennemerkkiä ja opetella käyttämään iPadin kameraa. Omissa suunnitelmissani oli ajatellut tehdä otettujen kuvien ja Explain Everything -sovelluksen avulla liikennemerkkikoonnin, mutta oppilaiden mielenkiinto ennen lomaa riitti juuri ja juuri kuvien tarkasteluun sekä lyhyeen keskusteluun. Sitten pitikin päästä jo pikkuautoleikin pariin. Explain Everythingin käyttö kutkuttaa kuitenkin mieltäni ja pyrin palaamaan siihen myöhemmin jonkin toisen teemajakson yhteydessä.



Lähteet ja linkit:
Lisää vinkkejä liikenneteemaan: https://www.liikenneturva.fi/fi/opettajille/varhaiskasvatus/liikenneaiheisia-satuja-ja-lauluja
Ekapeli: http://www.lukimat.fi/lukeminen/materiaalit/ekapeli
Ammuu!-orkesteri: http://ammuu.fi/
Turvapupu: http://turvapupu.net/
Explain Everything: http://explaineverything.com/

Kommentit

Mieletön kokonaisuus! Wau!! :) hyviä vinkkejä oli itsellekin, mm tuo autorata lukemaan opettamisessa :)

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin