Mitä tarkoittaa valtakulttuuri?

Valtakulttuuri: 
On tietyllä alueella elävän enemmistön ihmisten kulttuuri.Siihen kuuluu mm. kieli, tavat ja arvot. 


Vähemmistö: 
Vähemmistöön kuuluvan ihmisen kulttuuri poikkeaa valtakulttuurista. Vähemmistöön voi kuulua mm. kielen, uskonnon tai etniseen ryhmään kuulumisen osalta. Suomessa olevia merkittäviä vähemmistöryhmiäovat mm. suomenruotsalaiset, saamelaiset, romanit, juutalaiset ja tataarit. 

Vähemmistöön kuuluvat ihmiset kokevat usein syrjintää valtakulttuurin osalta. 

 

Alakulttuuri: 
Alakulttuurilla tarkoitetaan sellaista ihmisjoukkoa, joilla on joitain valtakulttuurista eroavia tapoja, ominaisuuksia tai aatteita. 
Alakulttuuri-käsite liittyi alunperin vahvasti nuorisokulttuuriin ja siinä valtavirrasta erottautuviin erilaisiin ryhmittymiin.

Usein alakulttuuri on syntynyt esim. musiikkigenren ympärille, kuten punkkarit, gootit, hiphop tai rap.
Ryhmä on voinut syntyä myös jonkin yhteisen harrastuksen ympärille.

1970-, 80- ja 90-luvuilla nuori saattoi kokea olevansa esimerkiksi hippi, poppari, rokkari, hämy, diinari, teddy, fiftari, futari, hoppari, uskisnuori, diskoilija, juppi, hevari, gootti, streittari, skeittari tai punkkari.

Esimerkiksi graffiti oli aluksi alakulttuuri, mutta se on pikkuhiljaa laillistuessaan siirtynyt enemmän valtakulttuurin taideilmiöksi.

Uudempia alakulttuureja voi olla esimerkisi anime, k-pop, e-urheilu/muu pelikulttuuri, tai urheilulajin tai muun harrastuksen ympärille syntynyt ryhmittymä.

Alakulttuuriin kuuluvat pyrkivät usein erottautumaan valtaväestöstä ulkoisin keinoin esimerkiksi pukeutumisella ja muilla ulkoisilla symboleilla.

Esimerkki: paheksuttu harrastus muuttui olympialajiksi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä