Allende ja Chilen vallankaappaus

Chile julistautui itsenäiseksi Espanjasta 10. syyskuuta vuonna 1810. Pitkän itsenäisyyden sekä vakaan vaali- ja puoluejärjestelmän vuoksi Chileä oli pidetty eräänä eteläisen Amerikan demokraattisimmista yhteiskunnista. Sotaväki oli pysynyt erossa politiikasta: vuosien 1830 ja 1973 välillä armeija oli hallinnut maata vain reilun vuoden ajan. Yhteiskuntarauhan kannalta ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että Chile oli säilynyt vahvana luokkayhteiskuntana. Maaomaisuus oli keskittynyt harvoille ja luonnonvarat olivat ajautuneet ulkomaisten yritysten hallintaan. Yhteiskunnan taloudellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo synnyttivät uudistusvaatimuksia ja vahvistivat maan jyrkkää poliittista jakautuneisuutta.

Chilessä vuoden 1970 presidentinvaaleihin valmistauduttiin levottomissa olosuhteissa keskellä yleislakon uhkaa. Täpärän vaalivoiton sai sosialisti Salvador Allende (1908–1973), joka nousi chileläisen vasemmiston johtohahmoksi. Salvador Allenden vaalivoitto teki hänestä ensimmäisen vapailla vaaleilla valitun marxilaisen johtajan Latinalaisessa Amerikassa, mikä herätti innostunutta huomiota vasemmiston piirissä ympäri maailmaa.

Valtion aktivoitumisen myötä Allenden hallinnon ensimmäisen vuoden talouskasvu oli hyvä. Talouden ongelmat kärjistyivät vuoden 1972 lopulla. Epäonnistunut maareformi johti elintarvikepulaan, joka nosti hintoja ja kiristi kansalaisten mielialoja. Tärkeän tekstiiliteollisuuden kansallistaminen johti työväestön keskuudessa vaatimuksiin myös pienten ja keskikokoisten yritysten ottamisesta valtion haltuun. Tehtaita vallattiin ja kauna voimistui yhteiskuntakerrosten välillä. Radikaaleimmat äärioikeisto- ja äärivasemmistoryhmittyvät uhkasivat aseellisen konfliktin mahdollisuudella ja tiedotusvälineet yllyttivät vastakkainasetteluun. Elintarvikepula, kiihtyvä inflaatio, mielenosoitukset sekä äärioikeistolaisten ryhmien toteuttama myyräntyö saattoivat Chilen lopulta alttiiksi vallankaappaukselle. Kansan jakaantuminen oikeistoon ja vasemmistoon horjutti Allenden asemaa kaikki ne kolme vuotta, jotka hänen onnistui pysyä vallassa.

Kylmän sodan raadollisuus; kapitalistisen ja kommunistisen järjestelmän taistelu maailmanvallasta näkyi selvimmin juuri Latinalaisessa Amerikassa. Chileläiseen sisäpolitiikkaan Yhdysvallat sekaantui presidentinvaalien alla vuonna 1970. CIA toteutti apureineen muun muassa pelottelukampanjoita, joissa Allendea luonnehdittiin stalinistiksi, tämän kerrottiin lähettävän ihmisiä murhattaviksi ja lopettavan uskonnonvapauden. Yhdysvaltojen toimet Chilessä olivat perustaltaan aatteelliset ja suurvaltapoliittiset. Chilen kääntyminen sosialismin tielle tulkittiin Yhdysvalloissa arvovaltatappioksi ja vaaralliseksi esimerkiksi, joka saattaisi kannustaa muitakin Latinalaisen Amerikan maita pistämään Yhdysvalloille kampoihin. Dominoteorian mukaisesti ajateltiin, että oli vain ajan kysymys, milloin seuraava valtio liittyisi sosialistisen Chilen joukkoon. Salvador Allenden vaalivoiton myötä vuonna 1970 kävi selväksi, että Chile oli luisumassa Yhdysvalloille sopivan poliittisen kehityksen ulkopuolelle. CIA kärkenään Yhdysvallat jatkoi Allenden hallinnon hiillostamista ja vastaavasti kristillisdemokraattien, muiden oppositiopuolueiden ja oikeistolaisen tukemista. Chilen valtiontaloutta Yhdysvallat ajoi ahdinkoon myymällä varastostaan kuparia tietäen, että hintojen alentuminen vahingoittaa Chilen kuparista riippuvaista vientiä. Samaan aikaan Yhdysvallat keskeytti lainoituksensa Chilelle sekä vaikeutti maan lainansaantia Maailmanpankista ja Latinalaisen Amerikan kehityspankista. Yhdysvallat oli myös solminut läheiset suhteet Chilen upseeristoon ja oli valmis tukemaan sitä siihen asti, kunnes se kaappaisi vallan.

Vallankaappaus alkoi syyskuun 11. päivän aamuna vuonna 1973, kun asevoimat ottivat hallintaansa Chilen suurimmat kaupungit. Aamupäivällä presidentinpalatsia pommitettiin ja Allende päätyi itsemurhaan, kun sotilaiden ylivoima ja vasemmiston heikko vastarinta kävi ilmeiseksi. Vallan maassa otti nelihenkinen sotilasjuntta, jonka johtajaksi nousi maavoimien komentaja kenraali Augusto Pinochet. Allende ei ollut uskonut eikä varautunut aseelliseen puolustukseen, ja niinpä sotilasjuntta sai maan hallintaansa helposti ja vakiinnutti asemansa muutamassa päivässä ilman merkittävää vastarintaa. Yhdysvaltojen ei tarvinnut osallistua vallankaappauspäivän tapahtumiin. Siviilien pidätykset aloitettiin heti. Sotilashallitus pyrki vaientamaan poliittiset vastustajansa ja hallitsemaan yhteiskuntaa kansallisen turvallisuusopin ja sotatilalainsäädännön turvin. Kansa nähtiin kahtiajakautuneeksi: toinen osa väestöstä tuki sotilaiden valtaa ja toinen vastusti sitä. Vastustajia pidettiin kumouksellisina ja kansallisen turvallisuuden vihollisina. Sotilaista ja heidän hallintoaan tukevasta taloudellisesta eliitistä tuli hallitseva luokka. Chilen vallankaappaus on yksi Latinalaisen Amerikan kauaskantoisimmista vallankaappauksista ja johti 17 vuotta kestäneeseen diktatuuriin. Laittomat pidätykset, kidutukset, teloitukset ja selvittä- mättömät katoamiset sekä kaikesta tästä seurannut poliittinen pakolaisuus olivat osa tuhansien chileläisten elämää. Ihmisoikeusrikosten uhrina kuoli ja katosi noin kolme ja puoli tuhatta ihmistä ja vankeuden ja kidutuksen uhriksi joutui lähes kolmekymmentätuhatta chileläistä. Välillisiä uhreja on kuitenkin satoja tuhansia, sillä vangittujen, kadonneiden ja surmattujen omaiset kokivat usein vainoa, menettivät työpaikkansa tai joutuivat lähtemään pakolaisiksi. Vuoteen 1978 mennessä pelkästään LänsiEuroopassa asui lähes kolmekymmentätuhatta chileläistä poliittista pakolaista.

Vallankaappauksessa syrjäytettiin demokraattisesti valittu hallitus ja rakennettiin sotilasdiktatuuri. On mahdotonta täsmällisesti määritellä, kuinka suuri merkitys kylmällä sodalla ja Yhdysvaltojen sekaantumisella lopulta oli vallankaappauksen toteuttamiseen. Sotilasjuntan valtaannousu oli lukuisten tekijöiden summa. Varmaa kuitenkin on, että Yhdysvallat edisti toimillaan sotilasvallankaappausta. Yhdysvaltojen toimien vaikutusta tärkeämpää oli lopulta toimien päämäärä: ”Jos valtio yrittää määrätietoisesti kaataa toisen valtion hallinnon, ei se voi pestä käsiään tapahtuneesta vain siksi, että lopullinen tönäisy kumoon ei välttämättä tullut se suunnalta.”

LÄHDE: Linda Heinonsen Pro gradu -tutkielma (Tampereen yliopisto 2014): ”CHILEN KANSA EI OLE YKSIN” https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/84814/gradu06903.pdf?sequence=1