Platon
Platonin luolavertaus
Lue oheinen luolavertaus ja vastaa oheisiin kysymyksiin:
Platon, Teokset IV (Valtio)
Luolavertaus
— Kuvittele joukko ihmisiä, jotka elävät jonkinlaisessa maanalaisessa luolamaisessa olinpaikassa, josta johtaa ulkoilmaan koko luolan levyinen pitkä käytävä. Täällä he ovat olleet lapsesta asti, jaloistaan ja kaulastaan samaan paikkaan kytkettyinä. He pystyvät katsomaan vain sisäänpäin, koska kahle estää heitä kääntämästä päätään. Ylempänä ja kauempana heidän selkänsä takana palaa tuli, ja sen ja vankien välissä kulkee samoin ylempänä poikkitie. Sitä pitkin on rakennettu matala muuri.
— Näen mielessäni tämän kaiken.
— Kuvittele sitten, että tämän muurin takana kanniskellaan kaikenlaisia esineitä, jotka näkyvät muurin
yli, myös ihmisten ja eläinten kuvia, kivisiä, puisia ja niin edelleen. Ja jotkut näistä kantajista arvatenkin
puhelevat jotakin, toiset ovat vaiti.
— Aika kummallinen näkymä. Ja kummallisia nuo vangitkin ovat.
— Samanlaisia kuin me. Ovatko he ensinnäkään voineet nähdä itsestään ja toisistaan mitään muuta
kuin ne varjot, jotka heittyvät tulen varjossa vastapäiselle luolan seinämälle?
— Eivät tietenkään, jos he eivät ole koko elämänsä aikana voineet liikuttaa päätään.
— Ja sama koskee kai niitä esineitä, joita on kuljetettu heidän takanaan?
— Niin tietysti.
— Entä jos he voisivat keskustella keskenään, eivätkö he luulisi puhuvansa juuri noista ohi kannetuista
esineistä, vaikka puhuvatkin vain siitä, mitä ovat nähneet?
— Totta kai.
— Ja jos kaiku vastaisi vankilan vastakkaiselta seinämältä aina kun joku ohi kulkevista ihmisistä sanoo jotakin, eivätkö he luulisi tuon äärien tulevan heidän editseen kulkevasta varjosta?
— Tietysti, sehän on selvä.
— Kaiken kaikkiaan nämä vangit pitävät siis totuutena vain noiden keinotekoisten esineiden varjoja.
— Niin, pakostakin.
— Ajattelehan nyt miten heille luonnonmukaisesti kävisi, jos he vapautuisivat kahleistaan ja parantuisivat
tietämättömyydestään. Kuvitellaanpa, että joku näistä ihmisistä päästetään kahleista irti ja hänet pakotetaan äkkiä nousemaan, kääntämään päätään, lähtemään liikkeelle ja katsomaan tuleen päin. Kaikki tämä tuottaisi hänelle kipua ja hän häikäistyisi niin ettei pystyisi näkemään esineitä, joiden varjoja hän on ennen katsellut. Mitä hän nyt mahtaisi sanoa, jos hänelle kerrottaisiin, että se mitä hän ennen näki oli pelkkää harhaa ja että hän on nyt lähempänä olevaista, kääntynyt kohti todemmin olevaa, ja näkee siksi oikeammin? Ja jos hänelle osoitettaisiin kutakin ohi kulkevaa esinettä ja häntä vaadittaisiin sanomaan, mikä se on? Etkö usko, että hän menisi pyörälle päästään ja pitäisi kaikkea ennen näkemäänsä todempana; kuin sitä mitä hänelle nyt näytetään?
— Varmasti, paljonkin.
— Ja jos hänet pakotettaisiin katsomaan suoraan ulkona olevaan valoon, hänen silmiään alkaisi särkeä ja
hän yrittäisi väistää kääntymällä sitä päin, mitä hän voi katsella. Hän kuvittelisi tämän todellakin olevan selvempää, kuin se mitä hänelle näytetään.
— Niin juuri.
— Ja jos häntä sitten lähdettäisiin väkisin laahaamaan ylös tuota epätasaista ja jyrkkää käytävää pitkin
eikä päästettäisi irti ennen kuin hänet on saatu kiskotuksi ulos auringonpaisteeseen, eikö hän kärsisi ja pyristelisi vastaan? Ja kun hän tulisi ulos aurinkoon, hänen silmänsä häikäistyisivät niin, ettei hän näkisi mitään kaikesta siitä, mitä me sanomme todelliseksi.
— Ei ainakaan niin yhtäkkiä.
— Hän tarvitsee siis totuttelua ennen kuin pystyy näkemään täällä ylhäällä. Ensin hän erottaa helpoimmin varjot, sitten vedestä heijastuvat ihmisten ja muiden olioiden kuvajaiset ja lopuksi oliot itsensä. Tämän
jälkeen hän voi siirtyä katselemaan taivaan ilmiöitä ja itse taivasta. Kuitenkin hänen on helpompi katsoa yöllä tähtien ja kuun valoa kuin päivällä aurinkoa ja sen loistetta.
— Se on selvä.
— Lopulta hän sitten voi varmaankin katsoa ja tarkastella aurinkoa, eikä vain sen heijastuksia vedessä tai
jossakin muussa vieraassa paikassa, vaan sitä itseään,
sen oikealla paikalla.
— Varmasti.
— Tämän jälkeen hän jo päätyisikin siihen tulokseen, että juuri aurinko aiheuttaa vuodenajat ja vuoden
kiertokulun, että se hallitsee kaikkea täällä näkyvässä
maailmassa ja on jollakin tavoin myös kaikkien niiden
ilmiöiden alkusyy, joita he ovat nähneet entisessä olinpaikassaan.
— Niin, varmasti hän sen jälkeen päätyisi tähän.
— Ja etkö usko, että kun hän muistelee entistä olinpaikkaansa, siellä vallinnutta viisautta ja entisiä vankitovereitaan, hän onnittelee itseään tämän muutoksen
johdosta ja säälittelee tovereitaan?
— Kyllä totisesti.
— Olettakaamme edelleen, että heillä oli siellä tapana antaa kunniaa, kiitosta ja palkintoja sille, joka havaitsi tarkimmin kulloinkin ohi vaeltavat varjot, muisti parhaiten millaiset varjot yleensä edelsivät tai seurasivat niitä tai esiintyivät samanaikaisesti, ja pystyi tämän perusteella taitavimmin ennustamaan mitä oli tulossa. Luuletko nyt, että tämä miehemme himoitsee näitä palkintoja ja kadehtii niitä, jotka nauttivat siellä kunniaa ja arvonantoa?
— Olen varma, että hän suostuisi mieluummin mihin tahansa kuin tuollaiseen elämään.
— Ja ajattele tätäkin: jos hän laskeutuisi jälleen alas
ja asettuisi entiselle paikalleen, eikö tämä äkillinen siirtyminen auringonpaisteesta takaisin saisi hänet näkemään pelkkää pimeää?
— Varmasti.
— Ja jos hänen näin sokaistuneena, ennen kuin hänen silmänsä ovat palautuneet ennalleen — ja viehän
niiden totuttautuminen aikansa — pitäisi taas ruveta kilpailemaan noiden koko ikänsä vankeina olleiden
kanssa siitä, kuka parhaiten erottaa ohikulkevat varjot, eikö hän joutuisi naurunalaiseksi? Eivätkö muut silloin sanoisi, että hän on käymällä ylhäällä tärvellyt silmänsä ja ettei kannata yrittääkään nousta ylemmäs? Ja jos joku yrittäisi vapauttaa heidät ja viedä ylös, eivätkö he surmaisi häntä, jos vain saisivat hänet käsiinsä?
— Sen he juuri tekisivät.
1. Mikä vertauksessa kuvaa
3. Mitkä voisivat olla nykyihmisen "kahleita" eli asioita, jotka rajoittavat vapautta tavalla tai toisella?
Platon, Teokset IV (Valtio)
Luolavertaus
— Kuvittele joukko ihmisiä, jotka elävät jonkinlaisessa maanalaisessa luolamaisessa olinpaikassa, josta johtaa ulkoilmaan koko luolan levyinen pitkä käytävä. Täällä he ovat olleet lapsesta asti, jaloistaan ja kaulastaan samaan paikkaan kytkettyinä. He pystyvät katsomaan vain sisäänpäin, koska kahle estää heitä kääntämästä päätään. Ylempänä ja kauempana heidän selkänsä takana palaa tuli, ja sen ja vankien välissä kulkee samoin ylempänä poikkitie. Sitä pitkin on rakennettu matala muuri.
— Näen mielessäni tämän kaiken.
— Kuvittele sitten, että tämän muurin takana kanniskellaan kaikenlaisia esineitä, jotka näkyvät muurin
yli, myös ihmisten ja eläinten kuvia, kivisiä, puisia ja niin edelleen. Ja jotkut näistä kantajista arvatenkin
puhelevat jotakin, toiset ovat vaiti.
— Aika kummallinen näkymä. Ja kummallisia nuo vangitkin ovat.
— Samanlaisia kuin me. Ovatko he ensinnäkään voineet nähdä itsestään ja toisistaan mitään muuta
kuin ne varjot, jotka heittyvät tulen varjossa vastapäiselle luolan seinämälle?
— Eivät tietenkään, jos he eivät ole koko elämänsä aikana voineet liikuttaa päätään.
— Ja sama koskee kai niitä esineitä, joita on kuljetettu heidän takanaan?
— Niin tietysti.
— Entä jos he voisivat keskustella keskenään, eivätkö he luulisi puhuvansa juuri noista ohi kannetuista
esineistä, vaikka puhuvatkin vain siitä, mitä ovat nähneet?
— Totta kai.
— Ja jos kaiku vastaisi vankilan vastakkaiselta seinämältä aina kun joku ohi kulkevista ihmisistä sanoo jotakin, eivätkö he luulisi tuon äärien tulevan heidän editseen kulkevasta varjosta?
— Tietysti, sehän on selvä.
— Kaiken kaikkiaan nämä vangit pitävät siis totuutena vain noiden keinotekoisten esineiden varjoja.
— Niin, pakostakin.
— Ajattelehan nyt miten heille luonnonmukaisesti kävisi, jos he vapautuisivat kahleistaan ja parantuisivat
tietämättömyydestään. Kuvitellaanpa, että joku näistä ihmisistä päästetään kahleista irti ja hänet pakotetaan äkkiä nousemaan, kääntämään päätään, lähtemään liikkeelle ja katsomaan tuleen päin. Kaikki tämä tuottaisi hänelle kipua ja hän häikäistyisi niin ettei pystyisi näkemään esineitä, joiden varjoja hän on ennen katsellut. Mitä hän nyt mahtaisi sanoa, jos hänelle kerrottaisiin, että se mitä hän ennen näki oli pelkkää harhaa ja että hän on nyt lähempänä olevaista, kääntynyt kohti todemmin olevaa, ja näkee siksi oikeammin? Ja jos hänelle osoitettaisiin kutakin ohi kulkevaa esinettä ja häntä vaadittaisiin sanomaan, mikä se on? Etkö usko, että hän menisi pyörälle päästään ja pitäisi kaikkea ennen näkemäänsä todempana; kuin sitä mitä hänelle nyt näytetään?
— Varmasti, paljonkin.
— Ja jos hänet pakotettaisiin katsomaan suoraan ulkona olevaan valoon, hänen silmiään alkaisi särkeä ja
hän yrittäisi väistää kääntymällä sitä päin, mitä hän voi katsella. Hän kuvittelisi tämän todellakin olevan selvempää, kuin se mitä hänelle näytetään.
— Niin juuri.
— Ja jos häntä sitten lähdettäisiin väkisin laahaamaan ylös tuota epätasaista ja jyrkkää käytävää pitkin
eikä päästettäisi irti ennen kuin hänet on saatu kiskotuksi ulos auringonpaisteeseen, eikö hän kärsisi ja pyristelisi vastaan? Ja kun hän tulisi ulos aurinkoon, hänen silmänsä häikäistyisivät niin, ettei hän näkisi mitään kaikesta siitä, mitä me sanomme todelliseksi.
— Ei ainakaan niin yhtäkkiä.
— Hän tarvitsee siis totuttelua ennen kuin pystyy näkemään täällä ylhäällä. Ensin hän erottaa helpoimmin varjot, sitten vedestä heijastuvat ihmisten ja muiden olioiden kuvajaiset ja lopuksi oliot itsensä. Tämän
jälkeen hän voi siirtyä katselemaan taivaan ilmiöitä ja itse taivasta. Kuitenkin hänen on helpompi katsoa yöllä tähtien ja kuun valoa kuin päivällä aurinkoa ja sen loistetta.
— Se on selvä.
— Lopulta hän sitten voi varmaankin katsoa ja tarkastella aurinkoa, eikä vain sen heijastuksia vedessä tai
jossakin muussa vieraassa paikassa, vaan sitä itseään,
sen oikealla paikalla.
— Varmasti.
— Tämän jälkeen hän jo päätyisikin siihen tulokseen, että juuri aurinko aiheuttaa vuodenajat ja vuoden
kiertokulun, että se hallitsee kaikkea täällä näkyvässä
maailmassa ja on jollakin tavoin myös kaikkien niiden
ilmiöiden alkusyy, joita he ovat nähneet entisessä olinpaikassaan.
— Niin, varmasti hän sen jälkeen päätyisi tähän.
— Ja etkö usko, että kun hän muistelee entistä olinpaikkaansa, siellä vallinnutta viisautta ja entisiä vankitovereitaan, hän onnittelee itseään tämän muutoksen
johdosta ja säälittelee tovereitaan?
— Kyllä totisesti.
— Olettakaamme edelleen, että heillä oli siellä tapana antaa kunniaa, kiitosta ja palkintoja sille, joka havaitsi tarkimmin kulloinkin ohi vaeltavat varjot, muisti parhaiten millaiset varjot yleensä edelsivät tai seurasivat niitä tai esiintyivät samanaikaisesti, ja pystyi tämän perusteella taitavimmin ennustamaan mitä oli tulossa. Luuletko nyt, että tämä miehemme himoitsee näitä palkintoja ja kadehtii niitä, jotka nauttivat siellä kunniaa ja arvonantoa?
— Olen varma, että hän suostuisi mieluummin mihin tahansa kuin tuollaiseen elämään.
— Ja ajattele tätäkin: jos hän laskeutuisi jälleen alas
ja asettuisi entiselle paikalleen, eikö tämä äkillinen siirtyminen auringonpaisteesta takaisin saisi hänet näkemään pelkkää pimeää?
— Varmasti.
— Ja jos hänen näin sokaistuneena, ennen kuin hänen silmänsä ovat palautuneet ennalleen — ja viehän
niiden totuttautuminen aikansa — pitäisi taas ruveta kilpailemaan noiden koko ikänsä vankeina olleiden
kanssa siitä, kuka parhaiten erottaa ohikulkevat varjot, eikö hän joutuisi naurunalaiseksi? Eivätkö muut silloin sanoisi, että hän on käymällä ylhäällä tärvellyt silmänsä ja ettei kannata yrittääkään nousta ylemmäs? Ja jos joku yrittäisi vapauttaa heidät ja viedä ylös, eivätkö he surmaisi häntä, jos vain saisivat hänet käsiinsä?
— Sen he juuri tekisivät.
1. Mikä vertauksessa kuvaa
- varjomaailmaa
- "oikeaa maailmaa"
- sitä, että ihminen haluaa tietää ja etsiä vastauksia
- vaikeutta vapautua tutuista ajatusmalleista
3. Mitkä voisivat olla nykyihmisen "kahleita" eli asioita, jotka rajoittavat vapautta tavalla tai toisella?