Monet aineenopettajaopiskelijat ovat erityisen lahjakkaita omien oppiaineidensa sisältökysymyksissä ja kysymyksenasetteluissa. He osaavat jo tässä vaiheessa opettajanuraansa eli pedagogisia opintoja tehdessään opettaa näitä sisältöjä oppilailleen hienoilla tavoilla ja oppilaat pystyvät omaksumaan tiedot heidän opetuksessaan. Uudet opettajat miettivät tarkkaan pedagogisia ratkaisujaan, koska vaatimukset luovan, tutkivan ja ilmiölähtöisen oppimisen käytännöille ovat kovat ja tietoisuus ryhmäilmiöistä, erilaisista oppijoista ja oppilaiden tarpeista on lisääntynyt. Tässä onkin jo paljon miettimistä, mutta jokaisen opettajan tulisi kuitenkin pohtia opettamistaan ja opettajuuttaan myös korkeammalla tasolla. Vaikka joka päivä ei uppoutuisi syvällisiin pohdintoihin, olisi jokaisen hyvä lisätä omaan pedagogiseen ajatteluunsa kysymys ”miksi”. Miksi opetan näitä asioita ja mikä niiden tarkoitus on?

 

Monelle opettaminen on intohimo ja kutsumus, mutta se ei riitä vastaukseksi näihin kysymyksiin. Nämä kysymykset ovat opettajan eettisen pohdinnan ydintä, sillä omaa toimintaansa ja sen tarkoitusta tulisi pohtia säännöllisesti. Tällaisen pohdinnan tuloksena opettajan tulisi ymmärtää itsensä laajemmin, ei vain oppilaidensa opettajana, vaan yhteiskunnan jäsenenä, joka on osaltaan tuottamassa ja rakentamassa sosiaalista tilaa ja yhteiskunnan puitteita. On helppo ymmärtää, että koulu on osa yhteiskuntaa, mutta vaikeampaa on tajuta olevansa itse moottori, jonka toiminnalla on suuri merkitys tulevaisuudessa yksilöiden, mutta erityisesti yhteisön kannalta. Yhteiskuntaa käsitteenä käytetään paljon, vaikka sen määritteleminen jää usein puolitiehen. Puhumme kansalaisyhteiskunnasta, joka mielletään yksityisten toimijoiden muodostamaksi toiminnan yksiköksi. Yhteiskunta taas kattaa lähes kaiken, eikä sen ”ulkopuolelle” joutuminen ole suotavaa, ainakaan poliitikkojen puheessa. Valtio nykyisen järjestäytyneen yhteiskunnan toiminnan muotona sekoittuukin puheissa monesti yhteiskuntaan.

 

Olemme aineenopettajien pedagogisten opintojen kurssityönä koonneet tälle sivustolle tietoa ja vinkkejä opettajien omien perustelujen pohtimiseen koskien opettajan yhteiskunnallista roolia. Tämä on samalla ollut myös meidän omaa pohdintaamme ja olemme yrittäneet projektin aikana ymmärtää suurta rooliamme. Samanaikaisesti olemme lähestyneet aihetta myös käytännön tasolla. Näemme, että opettajan olisi hyvä kertoa myös oppilailleen, miksi hän näkee opetettavat asiat tärkeiksi, rehellisesti. Jos opettaja on itse pohtinut kysymystä, on hänen hyvä kertoa näkemyksensä, sillä se voi auttaa motivaation syntymiseen ja oppimisen mahdollistumiseen. Monialaisuus, ainerajat ylittävä yhteistyö ja laaja-alaiset osaamistavoitteet ovat suuressa roolissa uudessa OPSissa ja tämä on tärkeä tiedostaa myös käytännön tasolla. Kaikki siis palautuu edelleen pedagogiikkaan. Olemme käyttäneet hyväksemme vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden esiin nostamia ilmiöitä ja taitoja, joita meidän odotetaan kouluissa opetettavan. Nämä taidot näemme tärkeinä, mutta opettajan tulee itsekin sisäistää niiden tarkoitus ennen opettamista. Monia tietoja ja taitoja on mahdollista ja tärkeää kehittää kaikissa aineissa ja monialaisella yhteistyöllä. Vaikka siis tavoitteita on listattu ainekohtaisesti, ne eivät kaikki suinkaan kuulu vain kyseisen aineen piiriin. Onkin tärkeä pohtia myös, miten kehittää näitä tietoja ja taitoja yhteistyöllä eri aineissa luontevasti. Kun ainerajat ylittävät todellisuus tulee näkyvämmäksi, on myös oppilaiden helpompi huomata kuinka koulussa opetettavat asiat linkittyvät suoraan "oikeaan elämään". Toivottavasti saatte hyviä vinkkejä omien perustelujen löytämiseen!

---

Tuleeko koulun palvella yhteiskuntaa?

 

Yhteiskunnan järjestämästä kasvatuksesta (eli koulutuksesta) on tullut yksi inhimillisen toiminnan keskeisimmistä alueista. Sen avulla yhteisön jäsenet ohjataan erilaisiin sosiaalisiin tehtäviin, asemiin ja toimiin. (Salminen 2012, 45)

Jari Salminen esittää selvästi koulutuksen tehtävän nykyisin suvereenin kansallisvaltion näkökulmasta, joka veronmaksajien rahoilla rahoittaa koulutuksen järjestämistä. Koulutus ja kasvatus voidaankin nähdä eräänlaisena valtion vallankäytön muotona kansalaisiinsa. Koulu on alkujaan ideologinen ajatus, jonka tarkoitus oli kasvattaa ”kunnolliseksi kansalaiseksi” (Salminen 2012, 32).  Nykyäänkin opetussuunnitelma, koulutusasteet ja opettamisen mallit ovat poliittisia valintoja ja tietynlaisen ideologian seurausta, vaikka monet valinnat perustuvat myös tutkimukseen.


On outoa, että opettajia kehotetaan nykyään viemään oppilaitaan ”oikeaan maailmaan”, johon koulun tulisi heitä valmistaa. Miksi koulu ei olisi oikea maailma? Miksi koulusta ei tehtäisi oikeaa maailmaa? Miksi oikean maailman oppeja ei voisi käyttää hyödykseen jo kouluaikana? Koulu on nähty ja sitä on korostettu erillisenä saarekkeena, jossa ei päde normaalin elämän säännöt. Hikihatussa työtään tekevät ihmiset ovat monesti ilmaisseet ajatuksensa siitä, että kouluissa opetetaan vain teoriaa, josta ei ole mitään hyötyä heidän suorittamassaan ”oikeassa elämässä”. Tämä on ristiriitaista sillä, ovathan hekin käyneet koulunsa ja elävät nyt elämäänsä. Suomalainen koulu elää koko ajan ja muutoksia tehdään palvelemaan yhteiskuntaa, mutta aina on ihmisiä, jotka näkevät, että ei ole mennyt nappiin. Onko siis kilpajuoksu turhaa? Tulisiko kyseenalaistaa koulun yhteiskuntaa palveleva rooli?

 

Uusi opetussuunnitelma on tuonut opettajien tietoisuuteen, että uuden tekeminen ja vanhan kriittinen arviointi voisivat olla uusia tehtäviä, joita koulu oppilailleen antaa. Kriittisyyttä korostetaan lähes joka käänteessä, mikä on hyvä asia. Itse asiassa vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista löytyy hakusanalla kriitti* 28 kohdetta, kun taas uudessa opetussuunnitelman perusteissa se on mainittu 111 kertaa. Kasvatuksellisen ajattelun muutoksen yhden puolen voi nähdä tässä ainakin jollain tasolla. (POPS 2004, POPS 2014) Vaikka kriittisyyden harjoittamista korostetaan, voi se silti tarkoittaa sitä, että kriittisen ajattelun nähdään palvelevan yhteiskuntaa. Koulun rooli yhteiskunnassa voikin olla sekä yhteisöä palveleva, että yksilöä korostava. Nämä asiat olivat väittelyn kohteena jo 1800-luvulla suomalaista koululaitosta luotaessa, kun kansakunnan isät, kuten Snellman ja Cygnaeus väittelivät koulun tehtävästä ja muodosta. Kysymys on vanha, mutta voimme olla ainakin varmoja, että koululla on vaikutusta yksilöön ja yhteiskuntaan. Kirsi Pohjola näkee, että asia voisi ratkaista tulevaisuudessa ohjaamisen ja hyvinvoinnin keskuksissa, jotka olisivat perinteisen koulun seuraajia. Koulu olisi moniammatillisempi työyhteisö, joka olisi joustava yhteiskunnan tarpeiden mukaan. (Pohjola 2011, 11) 

 

Kriittisyys ja muut uuden opetussuunnitelman hienot tavoitteet, voisivat olla käytössä jo koulussa. Opettajat voivat korostaa koulun roolia yhteiskunnan osana tuomalla opetettavat asiat käytäntöön jo koulun aikana. Esimerkiksi eri yhteiskuntien laajasti tunnustamaa demokratian arvoa, olisi syytä korostaa elämäntapana, eikä pelkästään valtion hallintomuotona. Tasa-arvon, vapauden ja yhteisen hyvän tavoitteleminen demokratian ihanteina ovat mahdollisia tuoda koulun arkeen käytännössä. (Alhanen 2016, 12) Näin oppilaiden kuva koulun merkityksestä kasvaa ja eikä se näyttäydy täysin suljettuna paikkana muusta yhteisöstä. On vaarallista, jos koulussa oppilaat joutuvat luopumaan muussa elämässä luonnollisista toimintatavoista, ajattelun apuvälineistä ja tiedonhankinnan muodoista. Koulusta tulee erillinen paikka, jonka käytännöistä oppilaat vieraantuvat. (Pohjola 2011, 8) Koulun ja muun yhteiskunnan suhteen ja laajemmin yhteiskunnallisuuden voi tuoda opetukseen demokraattisina käytäntöinä ja nuorille ominaisten ajattelun ja tiedonhankinnan käytäntöjen lisäämisenä repertuaariin. Merkittävää on yhteiskunnallisuuden tiedostaminen, eikä tarkka yhteiskunnan tarpeiden noudattaminen.

---

Yhteiskunnallisuus näkyy tavoissa oppia ja opettaa

 

Kasvatussosiologi Basil Bernsteinin mukaan yhteiskuntaa ylläpitää solidaarisuus toisia ihmisiä kohtaan, ja yhteiskuntaa ja sen solidaarisuuden muotoja tuotetaan myös koulumaailmassa. Kouluissa on hänen mukaansa siirrytty asteittain mekaanisesta, ihmisiä jaottelevasta solidaarisuudesta orgaaniseen, eriytyneeseen solidaarisuuteen, jossa pitkälle edennyt työnjako tuottaa yksilöllisyyttä ja moniarvoisuutta. Aiemmin opetussuunnitelma oli jaettu niin, että eri oppiaineilla oli omat hallittavat tilansa, eikä loogista kytkentää sisällön kokonaisuuteen ollut. Nykyään tähän jaettuun solidaarisuuteen yhdistyy eriytynyt solidaarisuus, jossa oppilaan ja opettajan roolit ovat joustavia ja vähemmän hierarkkisia. Luokkahuoneessa vuorovaikutus on yksilöiden välistä. (Penttinen 2012, 114-116) Suomessa uusi tutkimus ja uusi opetussuunnitelma ovat myös joustavien roolien ja hiearkkisuuden vähentämisen kannalla. Koulu osana yhteiskunta tuottaa omalla toiminnallaan ihmisiä, jotka ovat sosiaalistuneet tiettyyn toimintatapaan. Avoin ilmapiiri koulussa kannustaa myös avoimeen vaikuttamiseen tulevaisuudessa.

 

Kouluissa on mahdollista toteuttaa oppimista yhteisöllisen oppimisen (organizational learning) kautta, joka tarkoittaa yksilön, ryhmän ja koko yhteisön deliberatiivistä eli jäykistä käytännöistä vapaata ja ennakoivaa oppimista uusien ajatusten ja käytäntöjen tuomiseksi koko yhteisön hyväksi jatkuvasti. Systeemi oppii, kun tieto jaetaan yhteisön kesken, eikä hierarkia ole esteenä. (Collinson & Cook 2007, 8-9) Myös bell hooks vapauttavan kasvatuksen edistäjänä puhuu yhteisöllisyyden ja hierarkian poistumisen puolesta. Pedagogiikan tulisi olla hänen mukaansa osallistavaa, jolloin valtaistujia eivät ole pelkästään oppilaat, vaan myös opettajien tulee olla avoimia oppimaan ja jakamaan ajatuksiaan. Jos opiskelijoiden odotetaan jakavan jotain henkilökohtaista, on myös opettajan osallistuttava jakamalla omat kokemuksensa. Näin opettajat näyttäytyvät inhimillisinä ja epätasa-arvoista valta-asemaa ei pääse syntymään niin helposti. (hooks 1994, 51-52) Cook ja Collinson korostavat, että opettajat saattavat valittaa oppilaiden vastuuttomuudesta, mutta opettajan oma kontrolloiva toiminta saattaa estää oppilaiden vastuun ottamisen ja osallistumisen päätöksentekoon (Collinson & Cook 2007, 139).

 

Näyttää siltä, että yhteiskunnallisuus ja demokratian edistäminen kouluissa liittyy vahvasti uudenlaisen oppimis- ja opettamiskulttuurin luomiseen, jonka käytännöissä korostuvat jo ne ihanteet, joita oppilaiden halutaan edistävän tulevaisuuden yhteiskunnassa. Dialogi, osallistaminen ja vapaa kasvatus edistävät myös sitoutumista oppimiseen oppilaiden keskuudessa. Tällä sivustolla näytämme esimerkkien avulla, miten opettaja voi itse löytää yhteiskunnallisuuden ja oman oppiaineensa tärkeyden. Kun opettaja tiedostaa itse opetettavien asioiden yhteiskunnallisen luonteen ja tarpeen, on niistä myös helpompi keskustella oppilaiden kanssa. On myös mahdollista, että oppilas ei löydä itselleen merkitystä oppimissisällöistä. Tällöin on hyvä keskustella, miten jotkin aiheet voivat olla hyödyllisiä toisille oppilaille ja samalla oppilailla on mahdollisuus laajentaa omaa ymmärrystä maailmasta.

Lähteet:

Alhanen, Kai (2016), "Dialogi demokratiassa". Helsinki: Gaudeamus.
Collinson, Vivienne & Cook, Tanya Fedoruk (2007), "Organizational learning. Improving learning, teaching, and leading in school systems". Thousand Oaks: SAGE.
hooks, bell (2007), "Vapauttava kasvatus". Helsinki: Kansanvalistusseura.
Penttinen, Pekka (2012), "Basil Bernstein: Kieli, sosiaaliluokka ja näkymötän pedagogiikka". Teoksessa Aittola (toim.), Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä. Helsinki: Gaudeamus.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, Opetushallitus. ISBN952-13-1992-5.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, Opetushallitus. ISBN 978-952-13-5999-6.
Pohjola, Kirsi (2011), "Johdannoksi". Teoksessa Pohjola (toim.), Uusi koulu: oppiminen mediakulttuurin aikakaudella. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos.
Salminen, Jari (2012), "Koulun pirulliset dilemmat". Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos.