Tarinat

Mielikuvitus tarina

Olipa kerran pantteri.Pantterin nimi oli Leo.Leolla oli myös vanhempansa he asuivat viidakossa.Leolla oli myös veli nimeltään Niko. Leo ja Niko olivat villejä panttereita luonteeltaan. Leo oli valko pantteri ja Niko musta pantteri.Mutta eräänä kauniina päivänä viidakosta alettiin kaata puita. Kaikki eläimmet joutuivat muuttamaan metsästä pois.viidakossa asui käärmeitä,karhuja,hirviä,kotkia,haukkoja,papukaijjoja,tiikeritä,kilpikkonnia ja paljon muita eläimmiä.Eläimet joutuivat etsimään uuden kodin. he kaikki kulkivat 50000kilometriä.

Eläimet löysit luolan.Luola oli todella syvä ja pitkä. Kun eläimetpääsivät luolan pohjalle siellä olikin umpikuja.Leo ja Niko keksivät että hajaannutaan. Leo päätyi taas umpikujaan mutta sieltä löytyi ase jolla pystyi matkustamaan ajassa. Leo päätti että hän matkustaa ajassa taakse päin siihen päivään kun puita alettiin kaattaa.Leo meniajassa taakse päin ja pelasti muitten eläinten kanssa metsän.

Gran kanaria

Lähdettiin kotoa bussilla helsinkiin. oltiin Sofian kumin luona yö Keravalla. Lähdettiin neljältä lentokentälle. oltiin lentokentällä yli kaksi tuntia enne lentokoneen lähtöä. Istuttiin lentokoneessa kuusi tuntia. Katsottiin elokuva ice ace 3 ja syötiin jotain pahaa.
Laskeuduttiin lentokoneella gran kanarian saarelle Las Palmasin kentälle ja sieltä bussilla Inglesiin Corona Roja hotellille. Sitten odotettiin huoneen vapautumista tunti. Sillä välin käytiin syömässä ja vähän kiina kaupoilla. Sitten mentiin hotellille.
Me kävimme paljon rannalla ja syötiin jäätelöä. Me uitiin paljon Sofian kanssa. Rannalla oli kuuma hiekka ja paljon aurinkotuoleja
.

Tässä kuvassa ollaan dyyneilla Maspalomasissa.

Me kävimme Moganissa katamarani laivalla. minä sain ajaa laivaa ja painaa tööttiä.


Me kävimme myös Aquvaparkissa. Siellä oli isoja vesiliukumäkiä.
Käytiin Palmitosparkissa. Siellä oli paljon erilaisia lintuja ja eläimiä. Esimerkiksi nämä:

Sieellä oli myös delfiiniesitys ja lintuesitys.



Käytiin suomalaisessa ravintolassa. Sen nimi oli Kuparipannu. Söin kinkku,ananas,pepperoi pizzan.

Käytiin Las Palmasissa mummin ja vaarin luona. Taksi makso 50 euroa! Siellä oli hienoja hiekkarakennelmia.




Kielen korkeanpaikankammo

Olipa kerran Kille. Kille oli ihan normaalin kokoinen pieni poika. Harmaa housuinen ,sini sukkainen ja kenkähupari päällä.

Kille oli kerran kaverinsa syntymä päivillä. Juhlat oli kaverin isän työpaikalla. siellä Kille meni hissillä todella korkeaan torniin. Siellä Kille sai korkenpaikankammon ja silloin Kille lähti ennen muita alas. Eikä enään koskaan kiivennyt korkeisiin paikoihin.

Kääpiön varastettu sauva

Olipa kerran kääpiö. Kääpiö heräsi juuri äsken. Kääpiön nimi oli Valle. Kääpiö puki päälleen kirkkaan punaisen paidan, vihreät housut, mustat sukat ja mustan pipon. Valle oli lyhyt ja pitkähiuksinen.

Valle meni syömään heti pukeutumisen jälkeen. Valle söi kaksi leipää ja muroja. Kun Valle oli syönyt, hän otti taikasauvan ja meni ulos. Valle rupesi heti taikomaan. Kun Valle rupesi sanomaan loitsua, niin yht äkkiä sauva lähti Vallen kädestä. Mustapukuinen kääpiö oli ottanut Vallelta sauvan. Kääpiö lähti juoksemaan karkuun Valle perässään. Valle jahtasi kääpiötä niin pitkään, että sai kiinni sen. Kun Valle sai kääpiön kiinni, niin mustapukuinen kääpiö sanoi:
-Saat sauvasi vasta, kun voitat minut juoksukisassa.
Niin he ottivat juoksukisan ja Valle voitti ja otti sauvan ja lähti. Valle myös huomasi, että kääpiö oli hänen kaverinsa Pekka. Pekka tuli kuitenkin pyytämään myöhemmin anteeksi. Valle antoi anteeksi ja heistä tuli parhaita kavereita.