Viikko 51
Vuoden viimeinen eskariviikko piti sisällään monenlaista mukavaa.
Askarreltiin isopartaiset tontut, joista tulikin persoonallisen näköisiä.

Ulkona oli suojasäätä, niin lumesta oli mukava tehdä lumiveistoksia. Tässä valmistuvat taitavissa käsissä lumipuput opelle.

Jumppapäivänä joulukalenterista löytyi "joulupukki matkaan jo käy"-leikki, jossa kaksi lasta toimi poroina vetäen lakanan päällä istuvaa joulupukkia. Taustalla soi tietenkin reippaat joululaulut. Rooleja vaihdettiin välillä. Huilivuorossa oleva lapsi tahditti leikkiä kulkusilla. Hauskaa oli ja hiki tuli varmasti kaikille.

Keskiviikkona saimme vieraaksi Lytsyn Arjan, joka oli valmistanut meille upean Joulutarina esityksen.

Torstaina matkasimme bussilla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteiseen joulukirkkoon.

Joulukalenterista tuli monenlaista mukavaa yhteistä tekemistä tämänkin viikon aikana. Kaverin kireiden hartioiden hierominen ja joulusiivous olivat lasten mieleen. Imureina toimivat hyppynarut ja pölyhuiskina kangaspalat.

Jokainen on saanut vuorollaan avata joulukalenterin luukun. Kalenterin avauspäivänä on päässyt "taikapeiton" alle. Ope kertoi, että peiton alla tulisi onnelliseksi. Jokainen sai käydä sanomassa peiton alla olevasta mukavia asioita ja samalla silittää. Kuhina kävi peiton äärellä, kun lapset oikein kilvan kehuivat toisiaan. Peiton "taikaa" riitti jokaiselle ja viimeisenä eskaripäivänä lapset halusivat myös aikuisten pääsevän vuorollaan taikapeiton alle. Täytyy sanoa, että peitto toimi TODELLA hyvin. Lomalle jäi äärimmäisen onnellinen opettaja.

Lomaa edeltävän päivän opettajaksi saapui Tonttu Tohelo, joka oli valmistellut tontut piilottelevat leikin. Viisi tonttua oli piiloutunut eskarin tiloihin ja saadakseen kuvavihjeitä tonttujen olinpaikoista, eskareiden piti selvittää pareittan tehtäviä. Kun koko ryhmä oli löytänyt tontut ja selvittänyt niiden lakkien ja tupsujen värit, seuraisi palkinto. Harmikseen Tonttu Tohelo oli unohtanut, mihin palkinnon kätki. Onneksi neuvokkaat eskarit olivat apuna ja palkintokin löytyi.

Pikkujoulun tunnelmissa vietimme lepohetkeä kuunnellen open lempparijoulukirjaa "Ihana joulu" samalla värittäen ja herkutellen.

Joulu kalenterinkin kuva-arvoitus selvisi vihdoin: "IHANAA, JOULU TULLA JOLLOTTAA" Johonkin oli yksi T kirjain jo hukkunut, liekko Tonttu Tohelo vienyt mennessään! :) Pipareitakin koristeltiin pikkujoulun kunniaksi.

Syyslukukausi on takanapäin. Mukavia muistoja kivasta eskarisyksystä varmasti kaikilla. Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Ensi vuonna taas tavataan!