Viikko 11

Loman jälkeinen viikko aloitettiin lomakuulumisten vaihdolla. Tällä kertaa kuulumiset kerrottiinkin parille, joka kertoi ne sitten muulle ryhmälle. Lopuksi oman loman huippuhetkistä piirrettiin kuva, jonka sai itse käydä laittamassa seinälle. Ensi piti tietenkin jakaa open antama sinitarramöykky neljään yhtä suureen osaa ja pyöritellä siitä pallot piirustuksen nurkkiin. 

Tällä viikolla käytiin toisen kerran luistelemassa jäähallilla. Luistinten pukeminen ja riisuminen sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Jokainen huolehti myös itse hienosti omista varusteistaan.Luistelukouluun pääsivät tällä kertaa kaikki, niin hienosti pysytään jo pystyssä ja päästään luistimilla eteenpäin. Aluksi leikittiin leikkiä kahden tulen välissä sekä kerrattiin turvallinen kaatuminen ja ylösnousu liikennevaloleikin avulla. Liu'uista kerrattiin lentokoneliuku ja uusina liukuina harjoiteltiin puu- ja ralliautoliukua. Uutena asiana opeteltiin myös puoliaurajarrutusta, joka osottautui vielä aika hankalaksi. Siinä, kun on tärkeää saada luistin ensin koko terälle, ennenkuin pääsee auraamaan. Harjoitukset kuitenkin jatkuvat. Innokkaimmat kyselivät vielä loppuleikin perään, mutta valitettavasti sitä ei enää kerittykään, vaan piti jo rientää pukuhuoneisiin ja bussiin.
Matematiikassa harjoiteltiin geometriaa ja rakenneltiin kuvioita käyttäen erilaisia muotopaloja ja geolautaa. Rakentaminen tapahtui muistin avulla sekä kaverin tai opettajan antaman ohjeen mukaan. Jokainen sai toimia vuorollaan mallin rakentajana. Seuraavana päivänä harjoituksia vielä jatkettiin ja tehtiin aiheeseen liittyviä kirjan tehtäviä.

Tällä viikolla harjoiteltiin kirjoittamaan Y-kirjainta. Äänne ehdittiin harjoitella jo ennen lomaa. Lisäksi tutkittiin ja harjoiteltiin lukemaan tavuja.

Viikon päätteeksi tutustuimme ihmiskehoon, opettelimme kehonosien nimia ja askartelimme hauskat luurangot. Luurangon asennon sai itse suunnitella. Lauloimme myös aiheeseen liittyvän laulun.