Viikko 34
Toisella viikolla kävimme liikuntatuokiolla lähellä olevassa jääkiekkokaukalossa. Siellä leikimme peilihippaa, suoritimme temppurataa sekä pelasimme polttopalloa. Kylläpä kaikille tulikin kuuma! Juuri ja juuri jaksoimme kävellä vielä takaisin eskarille.

Sisäleikeissä tutustuimme mm. erilaisiin rakenteluleikkeihin. Monelle löytyikin ihan uusia, kivoja leikkejä ja leikkikavereita.

Päivittäin on käyty pohdintaa kivasta eskarista ja siitä, miten tulisi toimia, jotta kaikilla olisi täällä hyvä olla. Listasimme asiat ylös yhteisiksi ”meidän eskarin toimintaohjeiksi”, joita kaikki sitoutuivat harjoittelemaan ja parhaimpansa mukaan noudattamaan.
Seikkailujen eskarin matikassa tutkittiin pareittain erilaisia rakennelmia, laskettiin lukumääriä ja rakenneltiin multilinkpalikoilla mallin mukaan. Saman parin kanssa jatkettiin leikkiaikana pelaamalla pelejä.
Eskarissa harjoitellaan paljon hienomotorisia taitoja, jotka kehittyvät paitsi kynähommissa, mutta myös muissa jutuissa, joissa tarvitaan tarkkoja sormia ja silmien sekä käsien yhteistyötä. Tässä joitakin esimerkkejä.