Opiskelijaesittelyt
Esittelyt
21.8.2017
Tänään saimme tehtäväksi esitellä täällä kaksi muuta oppilasta. Kyselimme kysymyksiä, kirjoitimme vastauksia ylös, otimme kuvia, sekä lopuksi kokosimme ne tänne. Oli ihan mukavaa saada tietää vähän toisten kiinnostuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Ja kun saa lueskella muiden tekemiä esittelyjä myös.
Tiia Kuukkanen
Tiia on tyttö Laukaasta, joka on suunnannut tälle alalle etenkin valokuvaamisen ja painoviestinnän perässä. Hän odottaa innolla pääsevänsä kokeilemaan painoviestintää ja siihen kuuluvia kaikenlaisia asioita, sekä muutenkin toivoo pääsevänsä tekemään paljon itse, sen sijaan kun vain istuskelisi ja kuuntelisi opettajan selittelyjä. Tulevaisuudessa Tiia haluaisi suunnata ammattikorkeaan medianomiksi, ja sieltä erityisesti editointi, kuvaus tai journalismi veisi kiinnostuksen.
Vapaa-ajalla hän harrastaa erityisesti jalkapalloa, sekä partiota. Myös valokuvaaminen on mieluinen harrastus, mutta siihen ei ole oikein ollut aikaa. Muitakin pikku harrastuksia löytyy. Sitten on kaikkien rakastama netflix, josta mukaan vie dokumentit ja erilaiset sarjat.