Koulutus
Rauman Lyseon lukio
Ylioppilas 5.12.2023.
Tavoitteet
Opintojen osalta tavoitteenani on valmistua yliopistosta kandidaatiksi, jonka jälkeen maisteriksi. Olen pohtinut myös samanaikaisia instrumenttiopintoja esimerkiksi ammattikorkeakoulun puolelta. Tällä hetkellä toiveissani on aikoinaan työllistyä toiselle asteelle musiikin aineenopettajaksi.