Minusta
Opiskelen Jyväskylän yliopistossa Luomus -koulutusohjelmassa. Opinnoissa minulla on pääaineena musiikkikasvatus ja sivuaineena luokanopettajakoulutus. Harrastuksiini kuuluu monipuolisesti musiikki myös koulun ulkopuolella. Olen harrastanut myös jalkapalloa noin 10-vuotta ja toiminut tuomarina Suomen Palloliitolla.
Nautin yhdessä tekemisestä ja vuorovaikutukselliset tilanteet ovat minulle mieluisia. Sen lisäksi, että tykkään olla osa ryhmää, pidän myös asiakaspalvelusta. Yritän tuoda ryhmässä kuin ryhmässä esiin omia vahvuuksiani kuten huumoria. Olen kokenut, että tilanteiden lukutaito on myös vahvuuksiani, sillä oikeanlaisissa tilanteissa pystyn keventämään tunnelmaa. Tästä olen myös saanut palautetta ihmisiltä, jonka kanssa olen työskennellyt.