ku2 portfolio

Yhteenveto kurssista ja omasta suorittamisesta

Tulin kurssille vähän sellaisilla ajatuksilla, että kunhan saan vain kurssin tehtyä ja saan kurssimäärät täyteen. Ajattelin, etteivät kurssin sisällöt innosta minua ja ryhmätyökin tuntui vähän "uhkaavalta", koska se piti suorittaa ryhmässä. Yleensä tykkään tehdä töitä mielummin yksin, niin muut eivät pääse siivelläni hyviin numeroihin. Onneksi kurssilla oli yksi tuttuni, jonka kanssa ryhmätyön pystyin tekemään.

Kurssi muutti asenteitani, sillä nautin koko kurssista, eikä oikeastaan missään kohdassa tullut ajatuksia, että "koska pääsisi pois" tai "voisiko tää kurssi loppua jo?" Tämä oli mielestäni hyvä asia, sillä aika meni erittäin nopeasti väsätessä omia töitä. Oli mukavaa, että kurssilla oli vain kaksi työtä, jonka ansioista molemmille töille jäi tarpeeksi aikaa eikä ollut kiire.

Suorittamiseni oli ihan hyvää, toki en ole taiteilijasieluinen enkä omaa kauhean hyvää silmääkään taiteelle, mutta ehkä toivottomimmastakin tekijästä löytyy jotain hyvää. Ainakin yritin, ja se on tärkeintä! Parasta kurssissa oli varmaankin oma tila-piirroksen tekeminen, koska siinä pääsi miettimään pakopisteistä ja varjostuksia yms.

Ryhmätyö

Ryhmätyön ideana oli rakentaa valitusta elokuvan kohtauksesta lavasteet pienoiskoossa. Valitsimme ryhmäläiseni Sofian kanssa Shrek elokuvan kohtauksen, jossa Shrek ja Aasi istuvat kallion päällä katsomassa kuuta. Prosessi alkoi hyvin, teimme ensin yhdessä pohjan ja seinät lavasteisiin, jotka Sofia maalasi, samalla kun suunnittelin hahmojen tekemistä. Tein hahmot, jotka olivat hirveän vaikeita tehdä vaikka aluksi luulin että valitsin helpot hahmot. Tein molemmat hahmot, koska Sofia oli uusintakokeissa ja poissa tunneilta, ja halusin saada ne edes tehtyä kunnolla. Massan laittaminen hahmoihin oli varmaankin vaikein osuus, koska sitä piti työstää todella paljon. Lopuksi maalasin hahmot. Sitten alkoi tulla kiire, koska luulin ettei Sofia ehtisi tehdä kaikkea muutamassa tunnissa, joten aloin suunnittelemaan mitä tekisin seuraavalla tunnilla.

Onneksi viimeisille tunneille myös Sofia osallistui ja hän teki kallion. Kuumaliimasimme yhdessä pohjan ja seinät kiinni toisiinsa ja mietimme kallion paikkaa alustalla. Sofian tehtäväksi jäi siis tehdä vielä kuu sekä kallio korvatakseen poissaolonsa tunneilta. Kävin katsomassa työtämme tiistaina (4.2), eikä se ollut edennyt koepäivästä oikeastaan ollenkaan. Käyn tekemässä sen kyllä loppuun, kunhan vain tulen terveeksi. Otan sitten työstä kuvan, kun se on valmis ja liitän sen tähän.

Olen tyytyväinen omaan tekemiseeni, koska hahmojen tekeminen ei tosiaan ollut helppoa lyhyessä ajassa. Oli mukava tehdä jotain erilaista kuin vain maalaamista ja piirtämistä! :)

Liitteet:

A33F7BB1-081D-4699-AB01-DB1D5D5C1ADD.jpeg
16106597-D9F7-453F-8564-357AF33A1EBC.jpeg
D029AF4A-97EE-4FF6-9953-007B13CD9006.jpeg

Oma tila

Tehtävänä oli piirtää oma unelmien tila, joka ei saanut olla kopioitu suoraan Ikean kuvastosta. Tuntui ensin vaikealta miettiä laatikon ulkopuolelta, koska unelmien tilasta tulee mieleen lähinnä unelmieni suuri makuuhuone, joka ei sisällä mitään ihmeellistä. Mietin melko kauankin ja pyörittelin monenlaisia ideoita, kunnes päädyin tekemään ison vaatehuoneen, jossa oli paljon kaappeja, tauluja, joulukuusi sekä ikkuna, josta näkyi ulkona olevat tontut ja tähtitaivas. Tein työn hiilityönä, jotta siihen tulisi tunnelmaa pimeästä yöllisestä huoneesta, jonne kajastaa kuun valo ikkunasta. Luovin asia, jonka keksin huoneeseen laittaa, oli joulukuusi ja sen alla olevat lahjat. Tein kuusen ja lahjat värillisillä hiilillä, koska mielestäni ne olivat huoneen "pääpiste", jota halusin tietysti korostaa muun huoneen ollessa täysin tumma.

Omasta mielestäni onnistuin hyvin. Loppusilauksena tehty matto tuli kuitenkin, ainakin omaan silmään, liian tummaksi, mutta muuten huone on onnistunut omiin taiteellisiin kykyihini nähden.